Skip to content

Talentgate palvelee jatkossa asiakkaitaan myös Pirkanmaalla

Talentgate on avannut uuden toimiston Tampereelle ja tulee palvelemaan jatkossa Pirkanmaan alueen yrityksiä ja työnhakijoita.

Autamme jatkossa Pirkanmaalla yrityksiä kasvattamaan uusia osaajia rekrytoivien koulutusohjelmien kautta ja kehittämään nykyhenkilöstön osaamista TäsmäKoulutuksien avulla. Rekrytoivien koulutusohjelmien kautta yritykset pystyvät kasvattamaan itselleen uusia osaajia joustavasti ja kustannustehokkaasti. Koulutusohjelma on vaihtoehtoinen rekrytoinnin väylä ja sopii erityisesti, mikäli digitalisaation tai teknologiakehityksen kautta valmiita osaajia ei markkinoilta löydy. Tutustu rekrytoiviin koulutusohjelmiin.

TäsmäKoulutuksen avulla koulutetaan nykyistä henkilökuntaa ja ennaltaehkäistään lomautuksia tai irtisanomisia henkilökunnan osaamisen kehittämisen kautta. Tutustu TäsmäKoulutuksiin.

Toimitusjohtaja Antti Ilmo kommentoi Tampereen uutta toimistoa seuraavasti:

”Uskomme, että meillä on paljon annettavaa sekä yrityksille että työnhakijoille koko Suomen alueella. Tampere on Suomen 3. suurimpana kaupunkina merkittävä kasvukeskus, jossa osaajapula ja kohtaanto-ongelma konkreettisesti näkyvät. Haluamme olla mukana paikallisessa ekosysteemissä luomassa kasvun edellytyksiä sekä yrityksille että työnhakijoille.”

Tampereelle laajentumisen myötä Talengate on myös rekrytoinut paikallisen osaajan vastaamaan alueen toiminnasta jatkossa. Päivi Lappi on aloittanut asiakkuuspäällikkönä toukokuussa ja on innoissaan päästessään auttamaan Pirkanmaan alueen yrityksiä heidän rekrytointitarpeissaan:

”Näen, että rekrytoivien koulutusohjelmien myötä tarjoamme yrityksille hienon väylän kasvattaa itselleen uusi osaaja. Tunnen jo hyvin alueen yrityksiä enkä malta odottaa, että pääsemme syventämään yhteistyötä koulutusohjelmien kautta!”, Lappi toteaa.

 Syksyllä kasvatamme nuoria kaupallisia osaajia yritysten rekrytarpeisiin

Syksyllä käynnistyvässä rekrytoivassa koulutusohjelmassa kasvatamme nuoria osaajia yritysten erilaisiin kaupallisiin tarpeisiin. Kauttamme voit löytää uuden osaajan mm. digimarkkinoinnin, myynnin tai asiakaspalvelun tehtäviin.

Koulutusohjelman avulla yrityksellänne on tilaisuus tarjota nuorelle, tulevaisuuden kyvylle, mahdollisuus kasvaa ja työllistyä oman alan tehtäviin. Koulutusohjelma on vaihtoehtoinen väylä suorarekrytoinnille, ja ohjelman kautta pystytte kasvattamaan motivoituneen osaajaan juuri teidän tarpeisiinne. Valittu osallistuja saa ohjelman aikana räätälöitävää koulutusta ja näin ollen myös kehittää osaamistaan vastaamaan yrityksen tarpeita.

Yrityksiä otetaan mukaan rajoitettu määrä, joten kiinnostus kannattaa ilmoittaa heti. Näin ollen pääsemme heti alkusyksystä kartoittamaan tarpeisiinne sopivaa osaajaa.

Kiinnostuksen voi ilmaista olemalla suoraan yhteydessä Päivi Lappiin.

”Kannattaa olla mahdollisimman matalalla kynnyksellä yhdessä, jotta voimme yhdessä keskustella voisiko koulutusohjelmamme olla ratkaisu syksyn resurssointiin. Ennakkoilmoittautuminen ei ole vielä sitovaa, vaan koulutusohjelman käynnistämiseen tarvitaan aina myös yritykselle sopiva hakija”, Lappi painottaa.

 

Etsitkö yrityksellesi uutta osajaa Pirkanmaan alueelle? Ota yhteyttä, niin katsotaan löytyisikö teille sopiva osaaja rekrytoivan koulutusohjelman kautta. 

Päivin kuva

Päivi Lappi

Account Manager, Rekrytointipalvelut (Pirkanmaa)

+358 40 037 7319

paivi.lappi@talentgate.fi