Koulutusohjelma mahdollisti osaamisen sertifioinnin ja uuden uran IT-alalla
Projektinhallintaosaaminen on taito, jota tarvitaan lähes joka työssä kuin myös oman työn johtamisessa. Työtehtävät ovat yhä enenevissä määrin projektiluontoisia ja siksi työmarkkinoille kaivataan jatkuvasti uusia projektinhallinnan osaajia. Viime keväänä kasvatimme uusia projektinhallinnan osaajia Certified Project Talent F.E.C. koulutusohjelman kautta. Harri Väänänen oli yksi ohjelman osallistujista, joka löysi uuden urasuunnan IT-alalta.
väylä näyttää osaamistaan ja kykyä oppia uutta
Palatessaan Suomeen kansainvälisen uran luonut Väänänen alkoi etsimään uutta suuntaa uralleen. Useista lupaavista keskusteluista huolimatta sopivaa ja pysyvää tehtävää oli vaikea löytää. Sen lisäksi pandemian vaikutus
markkinatilanteeseen loi epävarmuutta tulevaisuudennäkymiin, jolloin monet rekrytointiprosessit keskeytettiin. Oli mietittävä muita keinoja työllistyä ja niin syntyi ajatus kouluttautua projektipäällikön tehtäviin.
”Ajattelin, että nyt voisi olla hyvä sauma kehittää omaa osaamista. Sparrailimme yhdessä ystäväni kanssa, mikä voisi olla kiinnostava lisä nykyisen osaamisen rinnalle. Tulimme siihen tulokseen, että projektipäällikön koulutuksesta voisi olla hyötyä”, Väänänen muistelee.
Väänänen alkoi selvittämään erilaisia kouluttautumisvaihtoehtoja ja otettuaan yhteyttä TE-toimistoon hän sai tiedon juuri alkavasta Certified Project Talent F.E.C. koulutusohjelmasta. Ohjelman kautta olisi mahdollista sertifioitua projektihallinnan osaajaksi ja työllistyä projektinhallinnan tehtäviin. Väänänen kertoo kyseisen koulutus-ohjelman olleen erityisen houkutteleva, sillä ohjelman kautta hänellä olisi mahdollisuus suorittaa Prince2 Foundation sertifikaatti ja samalla hän saisi tilaisuuden työllistyä.
Koulutusohjelman kautta uudelle alalle ja uusiin tehtäviin
Väänänen jätti TE-toimistoon hakemuksen, jossa hän kertoi lyhyesti siitä, miksi halusi mukaan koulutusohjelmaan. Tämän lisäksi hän täytti profiilin Talentgaten rekrytointijärjestelmään. Väänäsen mukaan haku Talentgaten ohjelmaan oli selkeästi vaivattomampaa verrattuna moneen suorarekrytointiin.
”Useat rekrytointityökalut ovat tänä päivänä todella monivaiheiset, siihen verrattuna hakeminen oli helppoa. Kun pääsin mukaan Talentgaten ohjelmaan, minulla oli alusta asti tunne, että tämä oli oikea valinta.”
Väänäsen kansainvälinen osaaminen sattui osumaan senhetkiseen osaajatarpeeseen ja hän kävi koulutusohjelman puitteissa useammassa yrityksessä haastattelussa. Lopulta Väänänen päätyi solmimaan koulutussopimuksen Efecten kanssa, jossa hän aloitti Partner Success Manager roolissa rakentaen Efecten kumppaniverkostoa Euroopassa yhdessä tiimin kanssa.
”Vaikka minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta IT-puolelta, eikä Efecten palveluista tiesin, että minun laajasta kansainvälisestä taustasta ja teknologiakokemuksesta olisi paljon hyötyä uudessa roolissa”, Väänänen kertoo.
Koulutusohjelman kautta Väänäsellä oli mahdollisuus oppia uutta teknologiaa ja kasvaa uuteen tehtävään.
Vertaistukea koulutusryhmältä
Koulutuksen ja työllistymisen lisäksi Väänänen toivoi, että ohjelman kautta hän pääsisi verkostoitumaan uusien ihmisten kanssa. Ohjelman osallistujista muodostui ryhmä kokeneita alan konkareita kuin myös hiljattain koulusta valmistuneita uransa alkuvaiheessa olevia tekijöitä. Ryhmässä syntyi heti alussa avoin yhteishenki, jossa osallistujat jakoivat omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan koulutusohjelman aikana. Väänänen uskoo, että Perttu Laaksosen pitämä koulutus vuorovaikutustaidoista oli yksi ratkaisevista tekijöistä ryhmähengen syntymiselle.
”Mieleen jäi erityisesti ensimmäinen vuorovaikutustaitoja käsittelevä koulutuspäivä. Etätapaamisten aikana Laaksonen kehotti mm. aina pitämään kameran ja mikrofonin päällä, sillä se sitouttaa paremmin myös muita osallistujia tapaamisen. Laaksosen pitämä koulutus loi hyvän pohjan siihen, että meille syntyi niin hyvä tiimihenki.”
Asiantuntevat kouluttajat takaavat laadukkaan koulutuksen
Koulutusohjelman aikana osallistujat työskentelivät kuuden kuukauden ajan täysipäiväisesti yrityksen määrittelemien tehtävien parissa sekä osallistuivat alan asiantuntijoiden pitämiin koulutuspäiviin. Väänäsen mukaan koulutus oli kokonaisuudessaan hyvin laadukas.
”Koulutus antoi selkeän ymmärryksen projektitoiminnasta. Kumppanitiimissä toimitaan hyvin projektilähtöisesti, joten koulutuksen myötä on ollut helpompaa johtaa kumppaniverkoston laajentamiseen liittyvissä tehtävissä. Vuorovaikutustaitojen koulutuspäivästä sain paljon hyödyllisiä oppeja, kuten miten etänä onnistuu luomaan luottamusta ihmisiin, joita tavataan ensimmäistä kertaa.”
Koulutusohjelma päättyi syyskuussa ja Väänänen on aloittanut vakituisessa työsuhteessa Efectellä. Ohjelman loputtua myös koeaika loppui ja vakituinen työsuhde astui voimaan.
”Olen todella tyytyväinen, halusin työllistyä ja sertifioitua projektihallinnan osaajaksi. Molemmat tavoitteet ovat saavutettu”, Väänänen kertoo.
Palautteen perusteella ohjelman osallistujat ovat olleet hyvin tyytyväisiä koulutussisältöön ja erityisesti kouluttajien asiantuntijuuteen. Asteikolla 1-5 ohjelman sai yleisarvosanaksi 4,5 josta olemme Talentgatella erityisen ylpeitä.
"Toivon että ihmiset hakevat rohkeasti vastaaviin ohjelmiin, sillä ohjelman kautta on mahdollista oppia uutta, päästä tutustumaan uuteen yritykseen ja potentiaalisesti uuteen alaan. Kannattaa panostaa sekä opiskeluun että työpanokseen. Positiivisella ja päättäväisellä asenteella ohjelmaan mukaan, niin hyvä siitä tulee.”
Oletko sinä kiinnostunut syventämään omaa osaamistasi tai haaveiletko kenties alan vaihdosta tai mahdollisuudesta työllistyä uusiin tehtäviin?
Rekrytoivan koulutusohjelman kautta se on mahdollista. Katso avoinna olevat koulutusohjelmat!