Case Familon: Uuden osaajan lisäksi yritys sai joukkoonsa persoonaltaan sopivan tekijän
Familon-brändi huolehtii hyvästä unesta tarjoamalla sänkyjä, tyynyjä, peittoja ja vuodevaatteita yli 50 vuoden kokemuksella. Familon löysi uuden osaajan visuaalisen viestinnän tehtäviin rekrytoivan koulutusohjelman kautta. Onnistuneen rekrytoinnin ansiosta Familon pystyy nyt tuottamaan aiempaa monipuolisempaa sisältöä sekä kuvien että videoiden muodossa. Yrityksen Brand Manager Maikki Lukka pitää rekrytoivaa koulutusohjelmaa hyvänä rekrytoinnin väylänä, sillä se antaa sekä yritykselle että uudelle osaajalle aikaa tutustua uuteen.
Talentgate löysi sopivan osaajan
Talentgaten asiakkuuspäällikkö Sari Ala-Kulju oli yhteydessä Familonin Maikki Lukkaan kertoakseen pian alkavasta koulutusohjelmasta, jonka avulla oli tarkoitus kasvattaa yritykselle uusia markkinoinnin tekijöitä. Ohjelman alkaessa rekrytointi ei ollut Familonilla ajankohtaista mutta toisaalta tiimiin kaivattiin tekijää, joka osaisi tuottaa monipuolisesti kuva- ja videomateriaalia.
Rekrytoiva koulutusohjelma oli Lukalle entuudestaan tuttu rekrytoinnin väylä, sillä hän on aikoinaan itse ponnistanut uudelle uralle koulutusohjelman kautta. Lisäksi Familonille oli rekrytoitu uusia osaajia aiemmin vastaavien ohjelmien kautta muun muassa myynnin sekä asiakaspalvelun tehtäviin. Niinpä Lukka kertoikin Ala-Kuljulle kaipaavansa uutta osaajaa tiimiinsä visuaalisen viestinnän tehtäviin.
”Sain Lukalta aluksi kirjallisena lyhyen tehtävämäärittelyn, jonka jälkeen keskustelimme vielä tarkemmin Familonin nykytilanteesta sekä siitä, minkälaista osaamista uudelta osaajalta toivottiin. Osaamistoiveiden lisäksi on aina tärkeää myös keskustella siitä, minkälainen persoona tiimiin tai yritykseen sopii”, muistelee Ala-Kulju.
Ala-Kulju oli tutustunut ohjelmaan hakeutuneiden profiileihin etukäteen. Hakijoiden joukosta tuli mieleen Heidi Lahdelma, joka vaikutti olevan osaamiseltaan ja persoonaltaan täydellinen kandidaatti kyseiseen tehtävään.
”Heidillä oli vahvaa osaamista ja hän tuli heti mieleeni, kun kuulin tehtävänkuvauksen. Lisäksi Lukan ja Lahdelman persoonaallisuudet tuntuivat mätsäävän toisiinsa ja uskoin Lahdelman sopivan hyvin tiimiin. Päätinkin esitellä Heidin Familonille”, kertoo Ala-Kulju prosessin etenemisestä.
Familonin Maikki Lukka päätti haastatella Heidi Lahdelman ja yhteinen sävel löytyi heti. Oikean osaajan löydyttyä solmittiin koulutussopimus ja Lahdelma aloitti Familonilla Visual Communication Specialistin roolissa.
Konkreettisia tuloksia jo koulutusohjelman aikana
Lahdelma pääsi heti ohjelman alussa tositoimiin. Ohjelman edetessä Familonin Maikki huomasi löytäneensä ohjelman kautta valokuvauksen ammattilaisen, jolla on rohkeutta kokeilla uusia asioita sekä oikeanlainen asenne kehittää omaa osaamistaan.
”Heidi pääsi heti alkuun visualisoimaan myyntiesitystä hotellin sänkyjen kilpailutukseen. Iloksemme voitimme kilpailutuksen”, Lukka kertoo tyytyväisenä.
Ohjelman aikana Lahdelman työtehtäviin kuului muun muassa tuotekuvauksien ja fiiliskuvien tuottaminen verkkokauppaan, materiaalien taittaminen sekä myyntiesityksien visuaalinen viimeisteleminen. Sen lisäksi hän oli mukana markkinoinnin ja viestinnän suunnittelussa.
Uuden osaajan ansiosta Familonilla on onnistuttu kehittämään markkinointia tuottamalla uudenlaisia kuvamateriaaleja sekä hyödyntämällä vahvemmin videomateriaaleja esimerkiksi mainonnassa. Videotuotannoissa käytettiin aiemmin ulkoista tekijää, mutta Lahdelman myötä ulkoisesta videotuottajasta on nyt luovuttu.
”Olemme säästäneet jo siinä, että meidän ei tarvitse käyttää ulkoista tekijää. Heidin ansiosta olemme päässeet tekemään vahvemmin ja monipuolisemmin erilaisia videoita. Niiden kehittäminen on helpompaa, kun sen tekee sisäinen tekijä, joka tuntee tuotteet ja yrityksen”.
Familonilla saatiin konkreettisia tuloksia jo ohjelman aikana. Tuloksia tuli erityisesti mainonnan puolella mutta myös verkkokaupassa. Vaikka rekrytointi ei ohjelman alkaessa ollut ajankohtainen, onnistui Lahdelma vakuuttamaan oman työnsä tuloksella sen, että hänen työpanostaan tarvitaan. Sen ansiosta hän työllistyi Familonille ohjelman jälkeen.
Koulutusohjelma antaa molemmille osapuolille aikaa
Viisi kuukautta kestävän koulutusohjelman aikana osallistujat työskentelivät yrityksessä koulutussopimuksella ja lopullinen päätös osaajan rekrytoinnista tehtiin vasta ohjelman lopulla. Lukka pitää koulutusohjelmaa erinomaisena rekrytoinnin väylänä erityisesti siksi, että se antaa yritykselle aikaa tutustua työntekijään sekä hänen työskentelytapaansa.
”Koulutusohjelman kautta pääsee rauhassa tutustumaan uuteen osaajaan ja näkemään mitä annettavaa työntekijällä on. Suorarekrytointi jää usein hyvin pinnalliselle tasolle eikä kandidaatteihin pääse samalla tavalla tutustumaan. Koulutus antaa molemmin puolin aikaa tutustua”, Lukka pohtii.
Lukka suosittelee koulutusohjelmaa rekrytoinnin väylänä korostaen perehdyttämisen tärkeyttä:
”Koulutusohjelmaan lähtiessä on tärkeää, että yrityksellä on tarpeeksi resursseja perehdyttää uusi osaaja tehtävään. On myös tärkeää, että tehtävänkuva on selkeä, jotta yhteistyö on mielekästä niin yritykselle kuin myös työntekijälle.”
Onko yrityksessäsi tarve lisäkäsille ja olet kiinnostunut kuulemaan vaihtoehtoisesta rekrytoinnin väylästä?
Jätä yhteydenottopyyntö niin olemme sinuun yhteydessä.