Asiakkaat arvioivat Talentgaten vahvuudeksi asiantuntevan rekrytointiprosessin
Talentgaten yritysasiakkaat arvioivat yhteistyötä onnistuneeksi keväällä 2021 toteutetussa asiakaskokemustutkimuksessa. Talentgaten asiakastyytyväisyyden NPS-luku oli mittauksessa +76.
Talentgaten yritysasiakkaat kokevat Talentgaten vahvuudeksi erityisesti asiantuntevasti läpiviedyn rekrytointiprosessin hakijoiden kartoittamisesta kandidaattien esittelyyn. Myös aikataulussa pysyminen koetaan Talentgaten vahvuudeksi. Kysely kohdennettiin Talentgaten rekrytoivien koulutusohjelmien asiakkaille, joille oli syksyn 2020 aikana esitelty hakijoita. Talentgaten rekrytoivat koulutusohjelmat auttavat työnhakijoita ja yrityksiä kohtaamaan siellä, missä työlle tarvitaan tekijää.
”Toiminnassamme avainroolissa on asiakkaan kuuntelu, systemaattisuus ja toiminnan kehittäminen. Haluamme tuntea asiakkaamme, jotta voisimme hyödyntää paremmin vahvuuksiamme asiakkaidemme palvelemiseksi entistä asiakaslähtöisemmin ja tuloksekkaammin”, kertoo Talentgaten toimitusjohtaja Antti Ilmo.
”Koemme tärkeäksi lupausten pitämisen ja lunastamisen asiakkaidemme suuntaan, ja pyrimme viestimään avoimesti eri vaiheissa. On hienoa kuulla, että tämä näkyy myös asiakkaillemme. On ollut myös ilo huomata, että olemme onnistuneet rakentamaan asiakaskokemusta ja luottamusta siitä huolimatta, että kasvokkaisiin tapaamisiin on ollut viimeisen vuoden aikana rajalliset mahdollisuudet”, jatkaa Ilmo.
Kyselyssä mitattiin myös asiakkaiden suositteluhalukkuutta eli NPS-arvosanaa. Talentgaten asiakastyytyväisyyden NPS-luku oli mittauksessa +76. Asiakastyytyväisyyttä ilmaiseva NPS-luku oli kehittynyt merkittävästi viimeisen vuoden aikana.
”Olemme panostaneet myös entisestään avoimen työkulttuurin kehittämiseen ja hyödynnämme pienessä tiimissä ketterästi eri osaajien ammattitaitoa asiakkaan tarpeiden täyttämiseksi. Uskomme, että moniammatillisen yhteistyömme kehittyminen myötävaikuttaa NPS:n kasvuun. Olemme kiitollisia saamistamme positiivisista palautteista ja kehitysehdotuksista, ja tulemme jatkossakin kuuntelemaan asiakkaitamme tarkasti toimintamme kehittämiseksi. Asiakaskokemuksen ylläpitäminen ja kehittäminen vaatii pitkäjänteistä työtä, johon Talentgate on sitoutunut.”
Asiakaskokemuksen mittaus toteutettiin keväällä 2021, ja tavoitteena oli selvittää Talentgaten tuottaman asiakaskokemuksen nykytilaa ja vahvuuksia.
Lisätiedot:
Antti Ilmo
CEO, Palvelukehitys ja hallinto
+358 50 306 8637
antti.ilmo@talentgate.fi
Asiakkaiden kokemuksiin Talentgaten rekrytoivista koulutusohjelmista pääset tutustumaan myös täältä, ja jos haluat kuulla lisää ja katsoa, soveltuisiko rekrytoiva koulutusohjelma yrityksenne tarpeisiin, ota rohkeasti yhteyttä.