Päivitä hakemuksesi

Future Business Talent

Häme

Ajankohta: lokakuu 2022

Ota yhteyttä

Onko yrityksessänne tarvetta lisäkäsille tai tekemätöntä työtä, mutta rekrytointi ei juuri nyt ole mahdollista? Kasvata uusi osaaja helposti ja kustannustehokkaasti rekrytoivan koulutusohjelman kautta! 

Löydä uusi osaaja kaupallisiin tehtäviin

Tulevana syksynä kasvatamme uusia osaajia vastaamaan Hämeen alueen yritysten rekrytointitarpeita! Rekrytoivan koulutusohjelman avulla yrityksellänne on mahdollisuus kasvattaa juuri teidän tarpeisiinne sopiva tekijä. Koulutusohjelman jälkeen voitte rekrytoida valmiin osaajan ilman erillistä rekrytointipalkkiota!

Viisi kuukautta kestävä rekrytoiva koulutusohjelma yhdistää yritystyöskentelyn ja asiantuntijakoulutuksen. Ohjelman aikana valitsemanne osaaja työskentelee täysipäiväisesti määrittelemienne tehtävien parissa ja osallistuu työtehtäviä tukevaan koulutukseen (noin 20 päivää). Laadukkaan koulutuksen myötä osallistujalla on tuorein tieto ja taito, jonka ansiosta hänellä hyvät edellytykset menestyä tehtävässä.

Ohjelman aikana osaaja voi työskennellä avustavista tehtävistä asiantuntijatehtäviin, esimerkiksi assistentin, koordinaattorin, spesialistin tai asiantuntijan roolissa. Koulutusohjelmasta voitte löytää osaaja seuraavien tehtäväalueiden pariin:

  • Digitaalinen markkinointi
  • Visuaalinen markkinointi
  • Myynti & asiakaskohtaamiset
  • HR tai Taloushallinto
  • Projektinhallinta

Koulutusohjelman ajalle osallistujan kanssa solmitaan koulutussopimus. Ohjelman aikana henkilö ei ole työsuhteessa yritykseenne, jolloin henkilöstä ei koidu palkkakuluja. Tavoitteena on kasvattaa yritykseenne uusi osaaja, jonka voitte palkata ilman erillistä rekrytointipalkkiota. Lopullinen rekrytointipäätös tehdään vasta ohjelman lopulla.

Lue Merivaara-konsernin, Nina Hällin, kokemuksista rekrytoivasta koulutusohjelmasta rekrytoinnin väylänä.

Kerro millaista osaajaa te etsitte! Kartoitetaan yhdessä löytyisikö koulutusohjelman kautta teille sopiva osaaja. Tarpeenne läpikäynti ja ehdokkaiden kartoitus kannattaa aina tehdä kanssamme, sillä se ei vielä sido osallistumaan ohjelmaan.

 

Autamme sopivan osaajan valinnassa

  1. Ota yhteyttä ja kerro millaiseen rooliin etsit henkilöä ja millaista osaamista arvostat.
  2. Käynnistämme elokuussa rekrytointikampanjan, jonka myötä yrityksenne saa ilmaista näkyvyyttä työnhakijakentässä.
  3. Arvioimme hakijaehdokkaat teidän tarpeenne huomioiden. Esittelemme yritykseenne soveltuvimmat ehdokkaat, joista haastattelette kiinnostavimmat.
  4. Kun oikea osaaja löytyy, solmitaan 5 kuukautta kestävä koulutussopimus.
  5. Valitsemanne osaaja työskentelee yrityksessänne  ja osallistuu työtehtäviä tukevaan asiantuntijakoulutukseen (noin 20 päivää).
  6. Koulutusohjelman jälkeen voitte palkata valmiiksi perehtyneen osaajan ilman erillistä rekrytointipalkkiota.

  • Sopivan persoonan rekrytointi – Motivoituneet asiantuntijat, jotka haluavat panostaa oman osaamisensa kehittämiseen
  • Ajansäästö – Talentgate huolehtii prosessista ja haastattelette vain soveltuvat ehdokkaat
  • Koulutus – Työtehtäviin pätevöittävä koulutus kuuluu kokonaisuuteen, jolloin sitä ei tarvitse hankkia erikseen
  • Riskitön ja joustava – Lopullinen päätös palkkaamisesta tehdään vasta ohjelman loppuvaiheessa
  • Kustannustehokkuus – RekryKoulutuksen ajalle solmitaan koulutussopimus

 

 

Lisätietoa

Sari

Sari Ala-Kulju

Account Manager, Rekrytointipalvelut (Uusimaa)

+358 40 0363 332

sari.ala-kulju@talentgate.fi

Hanne

Hanne Salo

Haluatko kuulla lisää?

Ota yhteyttä

Ajankohtaista

Yrityskokemukset 09.02.2022

Täsmäkoulutuksella pienennettiin työikäisten eläköitymisriskiä ja vahvistettiin henkilökunnan myyntiosaamista

Monikanavainen ja digitalisoituva kauppa vaatii erilaista osaamista kuin mitä myyntityössä perinteisesti on edellytetty. Kaupan...

Lue lisää
Yrityskokemukset 14.12.2021

Case Familon: Uuden osaajan lisäksi yritys sai joukkoonsa persoonaltaan sopivan tekijän

Familon-brändi huolehtii hyvästä unesta tarjoamalla sänkyjä, tyynyjä, peittoja ja vuodevaatteita yli 50 vuoden kokemuksella....

Lue lisää
Yrityskokemukset 15.10.2021

Case Islet: Työyhteisön monimuotoisuutta kasvatettiin koulutusohjelman avulla

Islet on kansainvälisesti toimiva suomalainen teknologiayritys, jonka erikoisalaa ovat toiminnanohjauksen ja hankintatoimen...

Lue lisää
Blogi 16.03.2022

Rekrytoiva koulutusohjelma työnhaun väylänä

Rekrytoiva koulutusohjelman on yksi työnhaun väylä, jonka avulla voit syventää osaamistasi tai kouluttautua uudelle alalle....

Lue lisää
Blogi 17.02.2022

Myyntimyyttien murtaminen, osa 2

Asiantuntijamyynti on ensisijaisesti asiakkaan auttamista, jota ohjaa niin numeeriset kuin myös laadulliset mittarit....

Lue lisää
Blogi 02.02.2022

Myyntimyyttien murtaminen, osa 1

Myyntityöhön liittyy paljon uskomuksia, joista osa on jäänyt vahvasti elämään ja värittää mielikuviamme myynnistä. Viime vuosien...

Lue lisää