Päivitä hakemuksesi

MEIDÄN TARINAMME – NÄIN TALENTGATE SAI ALKUNSA

Talentgaten tarina alkoi suomalaisen osaamisen viennistä Aasiaan ja Piilaaksoon. Mukana oli ripaus sattumaa sekä onnekkaita olosuhteita: toiminta sattui olemaan luontaista kansainvälisesti verkoituneille perustajajäsenille, ja samaan aikaan tällaiselle palvelulle oli tarvetta.

Vuosien varrella tekeminen keskittyi työllisyyteen ja työllistymiseen liittyvän problematiikan ratkomiseen ennen kaikkea Suomessa. Huomasimme, että meillä oli sidosryhmiemme kanssa yhteisiä vihollisia, joita vastaan taistella:

  • Osaajapula, kun työmarkkina muuttuu nopeammin kuin koulutus ja rakenteet
  • Kohtaanto-ongelma, kun työnantajat ja työntekijät eivät löydä toisiaan tai sovi toisilleen
  • Osaamisvaje ja työelämäpudokkuus, kun osaaminen on vanhentunutta tai kun työelämästä pudonneen henkilön työnhaku pitkittyy.

Näitä ongelmia ratkoessamme palveluvalikoimamme laajentui yhdessä työhallinnon kanssa toteutettaviin rekrytoiviin koulutusohjelmiin sekä ura- ja työnhakuvalmennuksiin. Samalla tekemiselle kasvoi tarkoitus ja määränpää, jossa sateenkaaren päässä seisoo kolme voittajaa:

  • Työnhakija löytää itselleen työn
  • Työvoimaa tarvitseva yritys löytää tekijän
  • Meille syntyy näiden kahden kohtaamispisteestä työ, jonka tekeminen tuntuu merkitykselliseltä joka päivä. 

Matkalla olemme liittyneet osaksi Bravedoa (entinen Barona Group), kasvaneet, perustaneet uusia toimipaikkoja (Helsinki, Lahti, Turku, Tampere, Oulu), järjestäneet yli 100 koulutusohjelmaa  eri puolilla Suomea sekä yhdistäneet yli 2000 osaajaa ja työpaikkaa toistensa kanssa. 

Nyt matkamme jatkuu. Tulevaisuudessa haluamme olla auttamassa yhä useampia työnantajia ja työnhakijoita kohtaamaan toisensa sekä kouluttamassa tulevaisuuden vaatimukset täyttäviä osaajia.

Talentgate lukuina

200+

hakijaa vuodessa löytää kauttamme uuden työn

150+

yritystä hyödyntää vuodessa palveluitamme

100+

menestyksekkäästi toteutettua koulutusohjelmaa

20+

vuoden kokemus rekrytoivista koulutusohjelmista

Tiimi

Antti

Antti Ilmo

CEO, Palvelukehitys ja hallinto

+358 50 306 8637

antti.ilmo@talentgate.fi

 

Tiina

Tiina Mäkinen

COO, Palvelukehitys ja hallinto

+358 40 762 9644

tiina.makinen@talentgate.fi

 

Ville

Ville Nurminen

Sales Manager

+358 50 407 9689

ville.nurminen@talentgate.fi

Sari

Sari Ala-Kulju

Account Manager, Rekrytointipalvelut (Uusimaa)

+358 40 0363 332

sari.ala-kulju@talentgate.fi

Marika

Marika Lammi

Account Manager, Rekrytointipalvelut (Uusimaa)

+358 50 594 6085

marika.lammi@talentgate.fi

Johanna-1

Johanna Piirto

Account Manager, Rekrytointipalvelut (Uusimaa)

+358 50 5937 679

johanna.piirto@talentgate.fi

talentgate-katja-maki

Katja Mäki

Account Manager, Rekrytointipalvelut (Uusimaa)

+358 50 362 2335

katja.maki@talentgate.fi

Hanne

Hanne Salo

Business Manager

+358 50 433 5120

hanne.salo@talentgate.fi

Marko

Marko Hyyrynen

Account Manager, Rekrytointipalvelut (Varsinais-Suomi)

+358 40 307 5019

marko.hyyrynen@talentgate.fi

Marika-S

Marika Söderman

Account Manager, Rekrytointipalvelut (Pohjois-Pohjanmaa)

+358 50 479 00 35

marika.soderman@talentgate.fi

paivi-lappi-talentgate-600x600

Päivi Lappi

Account Manager, Rekrytointipalvelut (Pirkanmaa)

+358 40 037 7319

paivi.lappi@talentgate.fi

Suvi-1

Suvi Ikonen

Account Manager, Rekrytointipalvelut
(Keski-Suomi)

+358 50 311 2330

suvi.ikonen@talentgate.fi

Anni-1

Anni Sirviö

Development Manager, Koulutuspalvelut ja markkinointi

+358 50 491 5889

anni.sirvio@talentgate.fi

Henni-1

Henni Nikkilä

Recruitment Manager, Rekrytointi- ja työnhakijapalvelut

+358 40 7633 094

henni.nikkila@talentgate.fi

Sara-1

Sara Holmström

Marketing Planner, Markkinointi ja viestintä

+358 44 3467 567

sara.holmstrom@talentgate.fi

Marlena(002)

Marlena Laitinen

Project Specialist, Koulutus- ja työnhakijapalvelut

+358 44 460 2079

marlena.laitinen@talentgate.fi

Hanna

Hanna Kaita

Project Specialist, Koulutus- ja työnhakijapalvelut

+358 50 4077 815

hanna.kaita@talentgate.fi

talentgate-hanna-vartinen

Hanna Värtinen

Training Manager, Koulutuspalvelut 

+358 40 825 6336

hanna.vartinen@talentgate.fi

 

 

tama

Töihin Talentgatelle?

Etsimme jatkuvasti uusia osaajia täydentämään tiimiämme.

Lähetä hakemus

Ota yhteyttä

Kysy mitä tahansa, me vastaamme