Novita löysi osaajan verkkokauppa-alustan uudistuksesta syntyneeseen tehtävään
Vuonna 1928 perustettu Pohjoismaiden suurin käsityölankojen valmistaja Novita Oy oli verkkokaupan uudistusprojektin kynnyksellä,...
Kasvatamme nuoria korkeakoulutettuja osaajia Uudenmaan alueen yritysten rekrytointitarpeisiin. Rekrytoivan koulutusohjelman avulla yrityksellänne on mahdollisuus kasvattaa juuri teidän tarpeisiinne sopiva tekijä. Koulutusohjelman jälkeen voitte rekrytoida valmiin osaajan ilman erillistä rekrytointipalkkiota.
Kuusi kuukautta kestävä räätälöity rekrytoiva koulutusohjelma yhdistää yritystyöskentelyn ja asiantuntijakoulutuksen. Ohjelman aikana valitsemanne osaaja työskentelee täysipäiväisesti määrittelemienne tehtävien parissa ja osallistuu työtehtäviä tukevaan koulutukseen (noin 20 päivää). Laadukkaan koulutuksen myötä osallistujalla on tuorein tieto ja taito, jonka ansiosta hänellä hyvät edellytykset menestyä tehtävässä.
Ohjelman aikana osaaja voi työskennellä avustavista tehtävistä asiantuntijatehtäviin, esimerkiksi assistentin, koordinaattorin, spesialistin tai asiantuntijan roolissa. Koulutusohjelmasta voitte löytää osaajia esimerkiksi seuraavien tehtäväalueiden pariin:
Toteutamme Future Business Talent F.E.C -rekrytoivan koulutusohjelman tiiviissä yhteistyössä Uudenmaan TE-palveluiden ja ELY-keskuksen kanssa.
Ohjelmamaksu on 9000 € + ALV/per osaaja.
Koulutusohjelman ajalle osallistujan kanssa solmitaan koulutussopimus. Ohjelman aikana henkilö ei ole työsuhteessa yritykseenne, jolloin henkilöstä ei koidu palkkakuluja. Tavoitteena on kasvattaa yritykseenne uusi osaaja, jonka voitte palkata ilman erillistä rekrytointipalkkiota. Lopullinen rekrytointipäätös tehdään vasta ohjelman lopulla.
Kerro millaista osaajaa te etsitte! Kartoitetaan yhdessä löytyisikö koulutusohjelman kautta teille sopiva osaaja. Tarpeenne läpikäynti ja ehdokkaiden kartoitus kannattaa aina tehdä kanssamme, sillä se ei vielä sido osallistumaan ohjelmaan.
Hakijaehdokkaiden haastattelut: lokakuu/marraskuu
Henkilön valinta: marraskuu/joulukuu
Koulutusohjelman aloituspäivät: Virallinen aloituspäivä on 12.12.2023, mutta koulutusohjelman voi aloittaa joustavasti 28.11-29.12.2023 välillä.
Ohjelman kesto: kuusi kuukautta
Vuonna 1928 perustettu Pohjoismaiden suurin käsityölankojen valmistaja Novita Oy oli verkkokaupan uudistusprojektin kynnyksellä,...
Suomen Voitelukauppa Oy löysi sopivan työntekijän Adobe Marketing Talent RekryKoulutuksen kautta, joka toteutettiin yhteistyössä...
Monessa yrityksessä painitaan osaajien puutteen parissa: tiedetään, mitä osaamista liiketoiminta kaipaa, mutta sitä ei...
Oikean henkilön etsimiseen ja löytymiseen ei ole usein aikaa tai osaajan suora palkkaaminen ei vielä tällä hetkellä ole...
Netti on pullollaan kaikenlaisia listauksia työnhakijoille koostetuista vinkeistä ja neuvoista. Myös yhä useampi pyytää...
Viekö palkkaaminen rekrytoivan koulutusohjelman kautta paljon aikaa? Ovatko rekrytoivan koulutusohjelman kautta löydetyt...