Skip to content

Future Business Talent S24

Varsinais-Suomi | Satakunta | Pirkanmaa

Hakuaika päättynyt

Hei myyjä, markkinoija HR-ammattilainen tai taloushallinnon velho, etsitkö oman alasi töitä? Tai oletko kenties päätynyt tehtäviin, jotka eivät vastaa koulutustaustaasi tai kiinnostuksenkohteitasi? Rekrytoivan koulutusohjelman kautta sinulla on mahdollisuus vahvistaa mm. tekoälyosaamistasi ja työllistyä unelmiesi työtehtäviin! 🌟

Työllisty unelmasi työpaikkaan koulutusohjelman kautta

HUOM. OHJELMAN HAKUAIKA ON PÄÄTTYNYT

Monelle oman alan työpaikan löytäminen on tällä hetkellä haastavaa, etenkin myynnissä ja markkinoinnissa. Osa päätyy työskentelemään tehtävissä, jotka eivät vastaa omia kiinnostuksen kohteita tai koulutustaustaa. Meillä on tilanteeseen ratkaisu. Tarjoamme yhdessä Varsinais-Suomen, Pirkanmaan ja Satakunnan alueiden yritysten kanssa uusia uramahdollisuuksia Future Business Talent -koulutusohjelman kautta juuri edellä mainittuihin tehtäviin. Sinun ei tarvitse olla vielä valmis osaaja, tärkeintä on motivaatio kehittyä ja into oppia uutta! 

Viisi kuukautta kestävän koulutusohjelman aikana kasvat uuteen tehtävääsi työskentelemällä täysipäiväisesti yhteistyöyrityksessä. Ohjelman aikana osallistut käytännönläheiseen koulutukseen, joka tukee sinua uudessa työssäsi. Koulutusohjelma parantaa taustastasi riippuen valmiuksiasi esimerkiksi tekoälyn,  digimarkkinoinnin, visuaalisen markkinoinnin, projektinhallinnan tai myynnin tehtävissä. Koulutusohjelman ja mukana olevien yritysten tavoitteena on rekrytoida sinut koulutusohjelman päätteeksi.

Kerro meille, millaisiin työtehtäviin haluaisit työllistyä. Etsimme sinulle unelmiesi työn!

Rekrytoivan koulutusohjelman kautta eri alan yritykset kasvattavat uusia osaajia monipuolisiin asiantuntijatehtäviin. Yritysten tavoitteena on rekrytoida sinut koulutusohjelman jälkeen. 

Avoimia tehtäviä etsitään myös hakijalähtöisesti, joten voit kertoa meille, millaisiin työtehtäviin ja millaiseen yritykseen haluaisit työllistyä. Etsitään sinulle yhdessä väylä unelmiesi työhön. 💫

Tutustu esimerkkeihin tehtävistä, joihin sinulla on mahdollisuus koulutusohjelman kautta työllistyä. Lisäämme sivulle jatkuvasti uusia tehtäviä ja yrityksiä uusien tarpeiden syntyessä! 

Rekrytoimassa mukana

✔ perustettu vuonna 2021

✔ kokeneita testausalan ja projektijohdon ammattilaisia asiakkaiden tarpeisiin

 ✔ yrityksessä on tällä hetkellä 4 asiantuntijaa

✔ Pidämme hyvää huolta työntekijöistämme ja pyrimme näin varmistamaan hyvät lähtökohdat työssä onnistumiselle ja viihtymiselle

✔ Olemme vakavarainen yritys ja pidämme taloutemme kunnossa

IT-myyntipäällikkö

Meillä on haussa asiakaslähtöisellä myyntiasenteella varustautunut henkilö osaksi ketterää tiimiämme! Toivoisimme, että sinulla olisi jo jonkun verran kokemusta IT-alan projekteista sekä perusymmärrystä ohjelmistokehityksestä/testauksesta. Vaadimme vähintäänkin vahvaa kiinnostusta alaa kohtaan sekä aitoa halua kehittyä. Tärkein ominaisuus tehtävässä menestymiseen on myynnillisyys sekä halu tehdä tuloksellista myyntityötä.

Tehtäväsi tulee sisältämään niin asiakkudenhoitoa kuin uusien IT-osaajien etsimistä verkostoja hyödyntäen. Tässä itsenäisessä ja vastuullisessa roolissa hyödyt sosiaalisista taidoista sekä jo omista, olemassa olevista verkostoista – toki tukenasi tulee olemaan tiimisi, joka pitää huolta siitä, että pääset varmasti hyvin alkuun. Sinun ei tarvitse olla valmis tekijä: rohkeudella, oppimishalukkuudella sekä uteliaalla asenteella pääset jo pitkälle!

Töitä teemme kotitoimistolla tai asiakkaalla. Ympärilläsi tulee olemaan matalahierarkinen, avoin ja yhdenvertainen tiimi: meillä saat äänesi kuuluviin ja vapauden tehdä päätöksiä. 

Ai mikä🐸Vauhtisammakko?

Vauhtisammakko on vuonna 2003 perustettu liikuntapalveluyritys

👟Vauhtisammakko tarjoaa laajasti valmennusta ja palveluita kaiken kuntoisille juoksijoille ja kuntoilijoille sekä kaikille liikunnallisista elämäntavoista kiinnostuneille.

⏰Valmennuksiin kuuluu ryhmäliikunta, verkkovalmennus, yritysvalmennus, RunFrog-juoksusovellus, yksilövalmennus, jooga, luennointi, kahvakuula- ja kehonpainotreenit, inbody-kehonkoostumusmittaus, personal trainer-palvelut sekä yritysjuoksukoulut.

📈Vauhtisammakko järjestää yrityksille myös yhteistyökumppaniensa avustuksella kokonaisia liikunnallisia virkistys- ja tykypäiviä.

❤️Vauhtisammakon muita tunnettuja tuotteita ovat mm. sinkkulenkki (jossa sinkut pääsevät tutustumaan treenien lomassa speed-dating tyyliin) ja

📈Bisneslenkki, jossa yrittäjät, johtajat ja myyntitiimien johto pääsee tutustumaan toisiinsa

🔎Toimialue: Vauhtisammakko toimii paikan päällä Turussa, Helsingissä, Espoossa ja Tampereella. Sopimuksesta voimme tulla myös paikkakunnallesi.

Liikunnallinen markkinointi- ja myyntikoordinaattori

Haemme iloiseen ja ketterään tiimimme sporttista, liikunnasta ja erityisesti juoksusta syttyvää tulevaisuuden myynnin ja markkinoinnin gurua, joka ei arkaile sosiaalisissa tilanteissa.

Työtehtäviin sisältyy:
1.    Markkinointia – erityisesti Facebook+ Instagram ja TikTok- alustoilla. (N. 30% työajasta)
2.    Yritysmyyntiä ja kontaktointia (10-20% työajasta)
3.    Verkostoitumista ja promoja 10-20% työajasta 
4.    Virkistyspäivien ohjelman suunnittelemista ja vetämistä
5.    Mahdollisesti ohjauksia – myös oman kiinnostuksen mukaan 😊

Työstä n. 40-60% voi tehdä etänä ja joustavalla ajalla. Ole sinäkin joustava!

Juoksupalavereita muun ydintiimin kanssa työajalla. (Pitää pystyä puhumaan juostessa)

Toivomme sinulta itseohjautuvuutta ja idearikkautta sekä iloista asennetta tekemiseen. Canva on sinulle tuttu työkalu ja räpsit näppärästi hyviä kuvia sosiaaliseen mediaan. Arvostamme hyvää kielitaitoa erityisesti englannin ja ruotsin osalta. Liikunta-alan koulutus on hyvä asia, samoin mikä tahansa korkeakoulututkinto. Tärkeintä on kuitenkin palo tekemiseen, relevantti osaaminen sekä halu saada asioita aikaiseksi!

Intohimo liikuntaa kohtaan ja halu auttaa ihmisiä parempaan elämään ovat ydinarvojamme.

💥 Työnantajalupaus

Vauhtisammakko on ihana työnantaja. Arvostamme kepeää huumoria,  rakkautta lajia ja muita ihmisiä kohtaan. Toimimme toisiamme tukevana ja tsemppaavana yhteisönä. Meillä ei tarvitse pelätä sitä, että päästät sammakon suustasi vaan osaamme aidosti nauraa virheillemme. Uskomme posiitiviseen valmennukseen sekä työntekijöiden ohjaamiseen 95% positiivisen palautteen vahvistamisen kautta. Keskitymme työntekijöiden laadukkaaseen perehdyttämiseen

Alota on D2C-kasvutoimisto, joka auttaa terveysalan brändejä skaalaamaan toimintaansa verkossa. Olemme intohimoinen joukko konsultteja, luovia ammattilaisia ja datavetoisia digimarkkinoijia. Työskentelemme kansainvälisessä ympäristössä, käytämme uusinta teknologiaa päivittäisessä työskentelyssämme ja haastamme toisiamme jatkuvasti. 
- Jos olet kunnianhimoinen ja reipas tekijä, jota kiinnostaa kehittyä verkkokaupan ammattilaiseksi, saatat olla etsimämme henkilö.

Direct Response Copywriter

Etsimme luovaa ja taitavaa tarinankertojaa Direct Response Copywriterin-rooliin! Tehtäväsi on sujuvasti tuottaa kohderyhmää resonoivaa, koukuttavaa ja brändisisältöä kirkastavaa tekstiä. Olet jo ehtinyt kerryttää kokemusta tekstintuottamisesta tai omaat vähintäänkin näyttöä aiemmista onnsituneista sisällöntuotantoprojekteista.

Toivomme sinulta:
 • Kokemusta tai vahvaa näyttöä tekstintuottamisesta.
 • Luovuutta ja kykyä kertoa tarinoita, jotka puhuttelevat ja inspiroivat.
 • Halua työskennellä osana luovaa tiimiämme ja yhdessä kehittää vaikuttavia kampanjoita.

Jos rakastat kirjoittamista ja haluat luoda vaikutusta tuovaa sisältöä saatat olla etsimämme henkilö!

Alota on D2C-kasvutoimisto, joka auttaa terveysalan brändejä skaalaamaan toimintaansa verkossa. Olemme intohimoinen joukko konsultteja, luovia ammattilaisia ja datavetoisia digimarkkinoijia. Työskentelemme kansainvälisessä ympäristössä, käytämme uusinta teknologiaa päivittäisessä työskentelyssämme ja haastamme toisiamme jatkuvasti. 
- Jos olet kunnianhimoinen ja reipas tekijä, jota kiinnostaa kehittyä verkkokaupan ammattilaiseksi, saatat olla etsimämme henkilö.

Ecommerce Jr. Growth Consultant 

Etsimme langat käsissä pitävää, kunnianhimoista ja tehokasta Jr. Growth Consultanta työskentelemään verkkokauppojen pariin! Tässä roolissa pääset hyödyntämään projektinhallintataitojasi ja ihmistaitojasi syventyääksesi asiakkaidemme verkkokauppaliiketoimintaan.

Tehtävässä menestyminen edellyttää:
• Vahvaa ymmärrystä verkkokaupoista ja digitaalisesta liiketoiminnasta.
• Hyviä projektinhallintataitoja ja ongelmanratkaisukykykä.
• Erinomaista kommunikointikykyä ja ihmistaitoja: sinulla on taito yksinkertaistaa monimutkaisetkin asiat ja esittää ne helposti ymmärrettävässä muodossa.

Tehtävässä on mahdollisuus saada lisävastuuta osaamisesi ja kokemuksesi mukaan. Erityisesti arvostamme kokemusta mediaostoista Googlen, Metan ja Tiktokin alustoilla.

Sinä verkkokaupoista innostuva, tehokas ja positiivinen tiimipelaaja, joka haluat kehittyä digitaalisen liiketoiminnan ja digitaalisen markkinoinnin tehtävissä, tämä rooli voi olla juuri sinua varten!

Alota on D2C-kasvutoimisto, joka auttaa terveysalan brändejä skaalaamaan toimintaansa verkossa. Olemme intohimoinen joukko konsultteja, luovia ammattilaisia ja datavetoisia digimarkkinoijia. Työskentelemme kansainvälisessä ympäristössä, käytämme uusinta teknologiaa päivittäisessä työskentelyssämme ja haastamme toisiamme jatkuvasti. 
- Jos olet kunnianhimoinen ja reipas tekijä, jota kiinnostaa kehittyä verkkokaupan ammattilaiseksi, saatat olla etsimämme henkilö

Sales Development Representative (SDR) 

Etsimme intohimoista Sales Development Representativea (SDR) kasvamaan ja menestymään kanssamme!

Oletko ulospäinsuuntautunut ja asiakaslähtöinen myynnin ammattilainen, jolla on palava halu tuottaa asiakkaille arvoa ja kehittää myyntiprosesseja? Haluatko työskennellä markkinoinnin ja mainonnan parissa ja olla osana dynaamista tiimiä? Tämä tehtävä voi olla juuri sinulle!

Sales Development Representativena (SDR) tulet olemaan keskeinen osa myyntitiimiämme. Tehtävänäsi on edistää keskusteluja tämänhetkisten liidien kanssa, täyttää markkinointifunnelia uusilla potentiaalisilla asiakkailla ja analysoida markkinointikampanjoiden tuloksia yhdessä markkinointitiimin kanssa. Tulet tekemään tiivistä yhteistyötä outbound-toimiston kanssa, käyttämään uusimpia outbound-työkaluja sekä osallistumaan viestien sisällön kirjoittamiseen.

Sinulla saisi olla tuntemusta markkinointialalta – ymmärrät mainonnan ja markkinoinnin perusperiaatteet ja tiedät, mikä luo arvoa asiakkaalle. Olet kunnianhimoinen ja luonnostasi innokas tekijä, joka haluaa olla mukana rakentamassa myyntiorganisaatiota sekä mahdollisesti myös toimia sen vetäjänä tulevaisuudessa. Tyyppinä olet ulospäinsuuntautunut tiimipelaaja ja nautit aidosti asiakaskohtaamisista. Sujuva sekä suomen että englannin kielen taito on välttämättömyys tehtävässä menestymiseksi. 
Me tarjoamme upean mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä myynnin ammattilaisena sekä olla mukana rakentamassa Alotan myyntiorganisaatiota alusta lähtien. Saat monipuolisen ja haastavan työn dynaamisessa tiimissä sekä kannustavan työympäristön.  

Alota on D2C-kasvutoimisto, joka auttaa terveysalan brändejä skaalaamaan toimintaansa verkossa. Olemme intohimoinen joukko konsultteja, luovia ammattilaisia ja datavetoisia digimarkkinoijia. Työskentelemme kansainvälisessä ympäristössä, käytämme uusinta teknologiaa päivittäisessä työskentelyssämme ja haastamme toisiamme jatkuvasti. 
- Jos olet kunnianhimoinen ja reipas tekijä, jota kiinnostaa kehittyä verkkokaupan ammattilaiseksi, saatat olla etsimämme henkilö

Designer

Oletko luova sähköposti- ja sms-viestinnän taituri tai innostutko mahdollisuudesta luoda kiinostavia viestejä näiden kanavien kautta? Hallitsetko Figman ja Canvan ja osaat hyödyntää niitä tehokkaasti visuaalisen sisällön luomisessa? Innostutko markkinoinnista ja kansainvälisestä työympäristöstä? Saatat olla etsimämme henkilö!

Tehtävässä menestyminen edellyttää:
 • Vahvaa suomen kielen taitoa.
 • Kokemusta ja/tai näyttöä vastaavista tehtävistä (työkokemus, opinnot tai harrastuneisuus).
 • Kiinnostusta ja ymmärrystä kansainvälisestä työskentelystä ja asiakaskunnasta.
 • Positiivista asennetta, kunnianhimoa sekä intohimoa tekemiseen.
 • Halua ottaa vastuuta ja kehittyä työssäsi.

Haemme ennen kaikkea visuaalisen silmän omaavaa hyvää tyyppiä, joka haluaa laittaa itsensä likoon ja oppia uutta. Plussaa saat, jos sähköpostimarkkinointi kiinnostaa: tässä roolissa sinulla on mahdollisuus edetä vastuullisempiin yhdistelmärooleihin kiinnotuksesi ja osaamisesi mukaan. 
Jos tunnistat itsesi, hae rohkeasti!

Alota on D2C-kasvutoimisto, joka auttaa terveysalan brändejä skaalaamaan toimintaansa verkossa. Olemme intohimoinen joukko konsultteja, luovia ammattilaisia ja datavetoisia digimarkkinoijia. Työskentelemme kansainvälisessä ympäristössä, käytämme uusinta teknologiaa päivittäisessä työskentelyssämme ja haastamme toisiamme jatkuvasti. 
- Jos olet kunnianhimoinen ja reipas tekijä, jota kiinnostaa kehittyä verkkokaupan ammattilaiseksi, saatat olla etsimämme henkilö.

Email-Marketing Specialist

Etsimme motivoitunutta ja kehittymishaluista Email-Marketing Specialistia kasvavaan tiimiimme. Sinun ei tarvitse olla valmis osaaja – ennen kaikkea tärkeintä on innokas asenne tekemiseen, kiinnostus sähköpostimarkkinointia kohtaan ja vahva halu oppia uutta. Haussa on hyvä tyyppi, joka on valmis tarttumaan toimeen ja saamaan asioita aikaiseksi! Osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan, sinulla on tässä tehtävässä mahdollisuus myös vastuullisempiin rooleihin yrityksen sisällä.

Tehtävässä menestyminen edellyttää:
 • Vahvaa motivaatiota ja kunnianhimoa saavuttaa tuloksia.
 • Tarkkaa ja huolellista otetta työskentelyyn.
 • Osaamista tai vähintäänkin vahvaa kiinnostusta sähköpostimarkkinointiin sekä aitoa halua kehittää osaamistaan. 
 • Osaamista/kokemusta verkkokauppaympäristöistä 
 • Kokemusta markkinointiautomaatiotyökalujen käytöstä (Esim. Klaviyo/Sendlane/Yotpo/Omnisend/Mailchimp/Braze)

Jos olet innostunut oppimaan ja kehittämään taitojasi sähköpostimarkkinoinnin parissa, tämä voi olla juuri oikea tilaisuus sinulle!

Tilitoimisto Äly on keskisuuriin yrityksiin erikoistunut tilitoimisto Turussa. Vaikka toimistomme sijaitsee Varsinais-Suomen sydämessä, digitaalisuus, paperittomuus ja modernit työskentelytavat mahdollistavat asiakassuhteen mistä päin Suomea tahansa. Tavoitteenamme on olla helposti lähestyttävä tilitoimisto, jonka puoleen voit kääntyä tilanteessa kuin tilanteessa. Meiltä saat palvelua olit sitten ensimmäistä kertaa yrittäjäksi ryhtyvä tai yrittäjänä kokenut konkari, joka on vakiinnuttanut yritystoimintansa. Ammattitaitoinen tilitoimisto on pienenkin yrityksen ja yrittäjän yksi tärkeimmistä, ellei jopa tärkein yhteistyökumppani.

Palkanlaskennan ja asiakasviestinnän asiantuntija

Meillä haussa on henkilö, jolla on osaamista palkanlaskennasta sekä kiinnostusta myynnin ja markkinoinnin parissa kehittymiseen. Työskentely Netvisorin ja Procountorin parissa on sinulle tuttu, tai ainakin olet innokas oppimaan näiden työkalujen käytön. Asiakaslähtöinen asenne on meille tärkeä – et pelkää kommunikoida asiakkaiden kanssa ja haluat aidosti huolehtia heidän tarpeistaan. Olemme pieni ja kasvava yritys, ja toivomme löytävämme pitkäaikaisen tiimiläisen, jolla on halua ja kykyä kehittää toimintaamme. Vapaus tehdä päätöksiä ja antaa kehitysehdotuksia on meille tärkeää, ja arvostamme idearikkautta ja intoa kehittää toimintaamme. Työskentelypaikkasi voi olla toimistollamme Turussa tai etänä – alkuvaiheessa toivomme että pääset käymään toimistollakin. Jatkossa työ on mahdollista suorittaa myös täysin etänä, ja pääset vaikuttamaan omiin työskentelytapoihisi.

Murtolan Hamppufarmi tunnetaan ylivoimaisesti Suomen johtavana hampputuotteiden brändinä kuluttajien keskuudessa. Lounais-Suomen Marttilassa sijaitsevan perheyrityksen hampputuotteet ovat puhtaita, laadukkaita ja vastuullisesti tuotettuja. Kehitämme tuotteitamme ja toimintaamme jatkuvasti, jotta hävikkiä syntyy vähemmän ja tehokkuutta saadaan lisää – laadusta tinkimättä. Tuotteemme on viljelty puhtaassa ja pitkän kasvukauden valoisassa Suomessa. HamppuFarmi on myös osaomistajana yrityksessä FoodFarm Oy, joka panostaa ja palvelee teollisuuden asiakkaita sekä kotimassa että ulkomailla.

Markkinointi- ja myyntivastaava

Etsimme ulospäinsuuntautunutta ja asiakastyöstä syttyvää uutta osaajaa monipuoliseen markkinointi- ja myyntitehtävään. Tehtävässä pääset uppoutumaan asiakastyöhön, kontaktoiden asiakkaita erityisesti luontaistuotekaupoissa ja Keskon kauppiaiden parissa Turku-Tampere-Helsinki-alueella. Työ sisältää arviolta 1-2 matkapäivää kuukaudessa.

Myynnin lisäksi vastaat some-sisältöjen luomisesta (IG, FB), Googlen hakukoneoptimoinnista sekä visuaalisten materiaalien tuottamisesta. Käytössäsi on tekoälypohjainen Publer-ohjelma, joka auttaa some-kanavien hallinnassa. Lisäksi pääset osallistumaan Amazon-verkkokaupan hallintaan. Arvostamme hyviä IT-taitoja ja esim. Adoben Photoshopin ja Illustratorin osaamista. Kaikkea ei tarvitse tehtävässä pärjätäksesi osata, mutta toivomme että innostut asiakastyöstä ja uskot tuotteeseemme. Lisäplussa on mikäli sinulla on kiinnostusta ja kenties osaamista taloushallinnon puolelta, sillä halutessasi pääset mukaan tekemään budjetointia ja kannattavuuslaskentaa. Työskentely tapahtuu pääasiassa etänä, mutta toivomme että pääset ajoittain poikkeamaan myös meidän toimistolla Marttilassa. Tehtävässä tarvitset suomen ja englannin kielen taitoja.

Alumeco Finland Oy Ab on osa tanskalaista Alumeco-konsernia. Alumeco-konserni on globaali alumiinien, ruostumattomien terästen ja kuparimetallien tukkumyyjä. Alumecon nimi muodostuu sanoista Aluminium, Messing, Copper mikä kuvaa hyvin konsernin toimialaa. Suomessa Alumeco Finland myy alumiinia ja ruostumattomia teräksiä yritysasiakkaille. Tarjoamme laajan valikoiman niin vakiotuotteita kuin asiakkaiden tarpeisiin räätälöityjä ratkaisuja sekä tukea ja osaamista asiakkaan projektin jokaisessa vaiheessa. Myyntikonttorimme sijaitsevat Espoossa ja Turussa. Suomen varasto sijaitsee Turussa ja konsernin päävarasto Odensessa, Tanskassa.

Haemme myynnin tuen tiimiimme uutta osaajaa.

Myyntikoordinaattorin työnkuva

Tiimissä työskentelee tällä hetkellä neljä myyntikoordinaattoria ja yksi markkinointikoordinaattori. Jokaisella tiimiläisellä on omat vastuualueensa ja osalla nimettyjä asiakkuuksia. Tehtävät kuitenkin vaihtelevat ja kaikki pystyvät tuuraamaan toisiaan kiiretilanteissa ja lomien aikana. Pääset mukaan porukkaan, jossa töitä tehdään tiiviisti yhdessä. Myyntikoordinaattorin kaikille yhteisiin tehtäviin kuuluvat muun muassa:

  • asiakaspalvelu (puhelin, sähköposti, chat)
  • tarjousten ja tilausten käsittely SAPissa ja Alumecon asiakasportaalissa
  • ostot asiakastilauksiin suoraan tehtailta ja/tai tukkukauppiailta
  • alihankinta- ja tuotantotilaukset
  • logistiikkaan liittyvät tehtävät:
  • purkuajanvaraukset, pakkalistojen käsittelyä, kuljetusten varaamista, materiaalien siirtoa järjestelmissä varastojen välillä
  • yhteydenpito yrityksen sisäisiin ja ulkoisiin sidosryhmiin asiakastilauksiin, tarjouspyyntöihin ja ostoihin liittyen

Muut vastuut määräytyvät valitun henkilön kiinnostuksen kohteiden ja aiemman osaamisen mukaan

Tehtävässä menestymisessä tarvittavia ominaisuuksia:

  • tarkkuus, täsmällisyys ja sinnikkyys
  •  kyky/halu tehdä myös rutiiniluontoista työtä
  • asenne kohdallaan eli halu oppia uutta ja asiakaspalvelu- sekä myyntihenkisyyttä
  • kyky/halu työskennellä tiimissä
  • kielitaito: englannin kielen taito on välttämätön, ruotsin kielen osaaminen plussaa
  • kyky oppia käyttämään erilaisia ohjelmia ja järjestelmiä luontevasti

Plussaa ovat seuraavat:

  • aiempi kokemus vastaavista tehtävistä
  • SAP-osaaminen tai muiden ERP-järjestelmien käyttö
  • aiempi kokemus kansainvälisestä työympäristöstä
  • osaamista ja/tai kiinnostusta Power Bi:hin ja datan visualisointiin

Medialuotsi tuottaa laadukkaita digitaalisia palveluita eri alojen yrityksille. Palveluihimme kuuluu mm. mainonta, kotisivut, graafinen suunnittelu ja hakukoneoptimointi. Autamme asiakkaitamme saavuttamaan markkinointitavoitteensa, vahvistamaan brändiänsä ja kohdistamaan palveluitaan paremmin omalle asiakaskunnalleen.

Media- ja markkinointikonsultti

Haluatko digitaalisen markkinoinnin asiantuntijamyyjäksi? Liity joukkoon ja kehity kanssamme alan ammattilaiseksi!

Digimarkkinoinnin B2B-myyjä
Medialuotsilla on nyt haku auki osaavalle myyjälle digimarkkinoinnin alalla.
Myyntityö vaatii hyvää asennetta ja reipasta otetta työhön. Olet kilpailuhenkinen ja kunnianhimoinen työntekijä, joka rakastaa haasteita, ja jolla on palava halu ylittää itsensä ja kehittyä. Aiempi kokemus B2B-myynnistä auttaa työtehtävässä.
Minkälaista myyjää etsimme?
Myyjänä toimit konsultoivassa roolissa ja etsit eri alojen asiakkaille parhaat markkinointiratkaisut ja sopivimmat tuotteet, jotka tukevat asiakkaan liiketoimintaa. Käyt asiakkaiden kanssa läpi toteutuneiden kampanjoiden tuloksia, sovit jatkosopimuksista, keskustelet markkinointibudjeteista sekä suosittelet uusia markkinointikanavia ja mahdollisuuksia.
Tehtävässä vaaditaan:
•    Myyntihenkisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja tavoitteellisuutta
•    Hyvää tilannetajua
•    Halua tehdä tulosta sekä asiakkaille että itsellesi
•    Asiakkaan liiketoiminnan ymmärtämistä
•    Osaamista keskustella rakentavasti
•    Ratkaista markkinointipäätökset omien vahvuuksiesi pohjalta.

Myynnin työtehtävät
Myyjän työpäivä koostuu uusien asiakkaiden hankinnasta sekä olemassa olevien asiakkuuksien palvelemisesta. Yhdessä tuotantotiimin kanssa suunnittelet parhaat ratkaisut asiakkaillemme ja käyt ne läpi asiakkaiden kanssa.
Työsuhteen alussa saat kattavan perehdytyksen tuotteisiimme ja palveluihimme, minkä lisäksi osaava tiimimme tukee sinua ja auttaa eteenpäin. Vaihtuvat tarjouksemme myös vauhdittavat myyntiä.
Omalla työpanoksellasi voit myyjänä vaikuttaa isosti omaan palkkaasi ja kasvattaa kuukauden tuloja provisioilla rajattomasti. Jokainen kauppa vie sinua myös eteenpäin myyntitavoitteissa ja pääset kiipeämään myyntitasoilla.
Medialuotsi työpaikkana
Myyntityössä pääset työskentelemään työyhteisössä, joka kannustaa, tukee sekä haastaa menestymään.
Saat tehtävään kattavan perehdytyksen sekä laadukkaan myyntikoulutuksen, joiden avulla menestyt työssä. Tarjolla on myös monenlaisia jatkokoulutuksia, jotka kehittävät osaamistasi edelleen.

Louhos Digital ja tytäryhtiömme Selko Digital työllistävät lähes 30 ihmistä ympäri Suomen, mutta kiinteät toimipisteemme sijaitsevat Turussa, Helsingissä, Porissa ja pian myös Tampereella. Pyrimme joka päivä yhdessä yli 500 asiakkaamme kanssa rakentamaan yhä parempaa digitaalista maailmaa.

Osaamisemme painottuu kahdelle pääkaistalle: Laadukkaat verkkopalvelut (WordPress) sekä tuloksellinen digimarkkinointi. Tarjoamme palveluitamme pääsääntöisesti PK-yrityksille.

Tavoitteenamme ja visionamme on olla Suomen halutuin kokonaisvaltaisen digitaalisen markkinoinnin kumppani. Liiketoiminnallisten tavoitteiden lisäksi Louhos Digitalin missio on pyrkiä toiminnallaan vaikuttamaan yhteiskunnallisesti tärkeisiin asioihin.

Yrityskulttuurimme tärkeimpiä palasia on vastuullisuus. Uskomme, että vain vastuullinen liiketoiminta on pitkällä tähtäimellä järkevää ja kannattavaa. Arvoistamme johdetun yhteisöllisyyden lisääminen sekä yksinäisyyden nujertaminen ovat meidän tapamme tukea yhteiskuntaa. Olemme tehneet viime vuosina runsaasti yhteiskuntavastuullista työtä, mm. Mielenterveyden keskusliiton, Turun Seudun vanhustuki ry:n ja Tukenasi ry:n kanssa.

Customer Success Manager

Etsimme energistä ja oppimishaluista uutta digimarkkinoinnin ja myynnin taitavaa osaajaa mahtavaan porukkaamme. Tehtävässä pääset uppoutumaan asiakastyön pariin, tarjoten Louhoksen laadukkaita verkkopalveluita sekä tuloksellisen digimarkkinoinnin ratkaisuja PK-yrityksille.

Arvostamme mikäli sinulla on kokemusta digimarkkinoinnista ja verkkosivujen kehittämisestä, jotta pääset nopeasti kärryille siitä millaisia palvelukokonaisuuksia voimme asiakkaille tarjota. Emme odota valmista osaajaa ja tärkeintä onkin asenteesi, vahva into oppia ja aito halu auttaa asiakkaita.

Tehtävässä hyödyt ehdottomasti mikäli sinulla on taustaa B2B-myynnin parista. Roolissasi on tarkoitus painottua olemassa olevien asiakkuuksiemme hoito ja näkemyksellinen lisämyynti nykyasiakkaille, mutta pidämme aina oven auki myös aktiivisille uusien asiakkaiden hankkijoille – uusmyyntikokemuksesta ja -näytöistä on joka tapauksessa iso hyöty.

Tarjoamme sinulle innostavan ja rennon työympäristön. Voit työskennellä joko Porin, Turun tai Tampereen toimistollamme. Toivomme, että viihdyt toimistolla etenkin aluksi enemmän, jotta pääset osaksi tiimihenkeämme ja kulttuuriamme.

Työssä pärjää hyvällä suomen kielen taidolla ja englanti (sekä ruotsi) on lisäplussa.

Trivore on IT-alan yritys, joka on yli 20 vuoden aikana kasvanut identiteetti- ja tunnistautumispalveluiden keskeiseksi asiantuntijaksi Suomessa. Asiakkaisiimme lukeutuu niin julkisen sektorin organisaatioita kuin yrityksiäkin. Viihtyisät toimitilamme sijaitsevat Turussa ja Seinäjoella hyvien kulkuyhteyksien varrella. Trivorelaisuus ei kuitenkaan ole kiinni paikkakunnasta, vaan tilannekohtaisesti meillä voi työskennellä esimerkiksi myös täysin etänä.

Joukkomme on viime vuosina kasvanut kiihtyvää vauhtia, ja tiimimme on lähes tuplaantunut kolmen vuoden aikana. Meillä on ilo edelleenkin toivottaa joukkoomme uusia loistotyyppejä, sillä kasvumme ei näytä hidastumisen merkkejä.

Tekninen asiakas- ja projektivastaava

Etsimme nyt kasvavaan joukkoomme uutta asiakas- ja projektivastaavaa, joka innostuu luovasta ongelmanratkomisesta ja asiakkaiden parissa työskentelystä.

Koulutamme sinusta Trivoren ID- ja IAM-tuotteiden ja integraatioiden asiantuntijan. Pääset osallistumaan asiakkaille tehtävien ratkaisujen suunnitteluun, määrittelyyn ja kehitykseen. Toimit sillanrakentajana asiakkaiden ja Trivoren sisäisten tiimien välillä, jotta varmistetaan saumaton yhteistyö ja menestyksekäs Trivoren ohjelmistojen ja ratkaisujen käyttöönotto ja ylläpito.

Emme odota valmista osaajaa, mutta toivomme, että sinulta löytyisi vahvuuksia näiltä osa-alueilta:

  • Vahvat asiakaspalvelu- ja viestintätaidot
  • Tekninen osaaminen:
    • Olet hyvin perillä ohjelmistotuotteiden toiminnasta ja palvelinympäristön toiminta ei ole sinulle vierasta.
    • Ymmärrät ohjelmistoteknologiat ja - ratkaisut, jotta voit tarjota teknistä tukea ja neuvontaa asiakkaille. Trivoren omiin tuotteisiin saat luonnollisesti kunnollisen perehdytyksen.
  • Projektinhallintataidot
  • Vahvat ongelmanratkaisutaidot sekä kyky selittää myös teknisiä asioita selkeästi ja ymmärrettävästi
  • Hyvät tiimityötaidot
  • Valtava halu oppia ja kehittyä

Mitä tarjoamme

  • Mukavat toimistotilat ja hyvät työvälineet Trivoren Turun toimipisteellä.
  • Liukuvat, joustavat työajat sekä etätyömahdollisuuden
  • Panostusta työhyvinvointiin ja ergonomiaan.
  • Mahdollisuuden vaikuttaa omaan työhösi ja työvälineisiisi.
  • Mielenkiintoisen työn ja mukavat työkaverit
  • Mahdollisuuden kouluttautua ja oppia lisää työssä

Trivore on IT-alan yritys, joka on yli 20 vuoden aikana kasvanut identiteetti- ja tunnistautumispalveluiden keskeiseksi asiantuntijaksi Suomessa. Asiakkaisiimme lukeutuu niin julkisen sektorin organisaatioita kuin yrityksiäkin. Viihtyisät toimitilamme sijaitsevat Turussa ja Seinäjoella hyvien kulkuyhteyksien varrella. Trivorelaisuus ei kuitenkaan ole kiinni paikkakunnasta, vaan tilannekohtaisesti meillä voi työskennellä esimerkiksi myös täysin etänä.

Joukkomme on viime vuosina kasvanut kiihtyvää vauhtia, ja tiimimme on lähes tuplaantunut kolmen vuoden aikana. Meillä on ilo edelleenkin toivottaa joukkoomme uusia loistotyyppejä, sillä kasvumme ei näytä hidastumisen merkkejä.

Tekninen tukihenkilö

Etsimme kasvavaan joukkoomme motivoitunutta uutta osaajaa teknisen tukihenkilön tehtäviin.

Koulutamme sinusta Trivoren ID- ja IAM-tuotteiden, sekä niiden testaamisen asiantuntijan. Osallistut asiakkaan tekemien tukipyyntöjen ratkaisuun, sekä tuotteidemme käyttöliittymä- ja rajapintatestaamiseen. Toimit sillanrakentajana asiakkaiden ja Trivoren sisäisten tiimien välillä, jotta varmistetaan saumaton yhteistyö ja menestyksekäs Trivoren ohjelmistojen ja ratkaisujen käyttöönotto ja ylläpito. 
Viihdyt työssä varmasti, jos olet kiinnostunut luovasta ongelmanratkomisesta ja nautit vaihtelevista työtilanteista ja -tehtävistä, sekä tiiviistä yhteistyöstä.

Emme odota valmista osaajaa, mutta toivomme että sinulta löytyisi vahvuuksia näiltä osa-alueilta:

  • Vahvat yhteistyö- ja timityötaidot·      
  • Hyvät asiakaspalvelu- ja viestintätaidot, myös englanniksi
  • Vahvat ongelmanratkaisutaidot sekä kyky selittää myös teknisiä asioita selkeästi ja ymmärrettävästi
  • Tekninen osaaminen:
    • Olet perillä ohjelmistotuotteiden toiminnasta ja palvelinympäristön toiminta ei ole sinulle täysin vierasta.
    • Ymmärrät ohjelmistoteknologiat ja -ratkaisut, jotta voit tarjota teknistä tukea ja neuvontaa asiakkaille.

Trivoren omiin tuotteisiin saat luonnollisesti kunnollisen perehdytyksen. Toivomme, että sinulla on valtava halu oppia ja kehittyä

Mitä tarjoamme:

  • Mukavat toimistotilat ja hyvät työvälineet Trivoren Turun toimipisteellä.
  • Liukuvat, joustavat työajat sekä etätyömahdollisuuden
  • Panostusta työhyvinvointiin ja ergonomiaan.
  • Mahdollisuuden vaikuttaa omaan työhösi ja työvälineisiisi.
  • Mielenkiintoisen työn ja mukavat työkaverit
  • Mahdollisuuden kouluttautua ja oppia lisää työssä

Nice-Trading Oy on suomalainen perheyritys, joka on erikoistunut erilaisten tuotteiden maahantuontiin ja markkinointiin. Olemme toimineet vuodesta 2007, mutta sisaryrityksenämme on vuodesta 2001 asti toiminut Sher-Wood Hockey Scandinavia Oy. Pääkonttorimme sijaitsee Raisiossa ja sen lisäksi meillä on myyntikonttori/showroom Helsingin Lauttasaaressa. Yhteistyökumppaneina meillä on alan johtavat jälleenmyyjät Skandinaviassa. Toimintamme ajatuksena on edustaa alan johtavia merkkejä ja luoda sitä kautta ihmisille hyvää meininkiä ja kokemuksia vapaa-ajalla.

Myyntiassistentti & verkkokaupan osaaja

Onko sinulla hyvä digiosaaminen, hallitset Excelin ja olet kiinnostunut urheilusta? Nautitko muuttuvista työpäivistä ja dynaamisesta työympäristöstä, jossa yritteliäisyys ja hands-on asenne ovat avainasemassa? Jos vastasit kyllä, saatat olla juuri se henkilö, jota etsimme!

Tässä roolissa pääset vastaamaan verkkokauppamme luomisesta, ylläpidosta ja kehittämisestä. Tulet käyttämään digitaalista osaamistasi ja Excel-taitojasi tuotedatojen koostamiseen ja analysointiin. Hyödyt markkinointi- ja/tai someosaamisesta, sillä pääset myös osallistumaan markkinoinnin suunnitteluun ja toteutukseen eri somealustoilla. Oman kiinnostuksesi mukaan, sinulla on mahdollisuus päästä osallistumaan alan tapahtumiin ja messuihin edustajanamme. Vaadimme sinulta sekä suomen että englannin kielen taitoa. 

Osaamistasi olet voinut kerryttää niin koulun penkiltä kuin harrastuneisuudenkin kautta: tärkeintä meille on oikea asenne tekemiseen sekä aito halu oppia. Päiväsi tulevat olemaan täynnä erilaisia tilanteita ja tehtäviä – meillä yksikään työpäivä ei ole samanlainen! Viihdymme toimistollamme Raisiossa ja toivomme, että sinäkin viihdyt. Osittainen etätyö on kuitenkin myös mahdollista.

Tarjoamme mielenkiintoisen ja monipuolisen työnkuvan, jossa sinulla on oikeasti mahdollisuus päästä oppimaan ja kehittymään nopeasti. Meillä pääset tiiviiseen porukkaan ja saat ketterän perheyrityksen edut – meillä on maaläheinen tapa toimia, joustamme tarvittaessa ja työskentelemme rennossa ilmapiirissä ilman turhaa nipotusta.

Kiinnostuitko? Tule mukaan osaksi energistä tiimiämme ja luomaan uutta verkkokaupan ja markkinoinnin parissa!

Zefort on suomalainen SaaS-yritys, joka tarjoaa yrityksille tekoälypohjaista sopimushallintajärjestelmää.

Markkinointikoordinaattori

Zefortin markkinointi sosiaalisen median alustoilla sisältää videoiden, kuvien ja tekstien hyödyntämisen eri some-kanavissa. Työskentelet osana kolmen hengen markkinointitiimiä yhdessä markkinoinnin ammattilaisten ja myyntitiimin kanssa.

Tunnet somealustojen trendit ja osaat luoda niihin sopivaa sisältöä. Zefort tarjoaa sinulle mahdollisuuden olla osa vahvasti kasvavaa ja kansainvälistyvää yritystä, jonka tavoitteena on luoda maailman parasta markkinointia. Tarjoamme mahdollisuuden etä-, läsnä- tai hybridityöhön.

Tagomo Digital on vuonna 2018 perustettu mainostoimisto, jonka kotipesät löytyvät tällä hetkellä Turusta, Porista ja Fuengirolasta.
Olemme kehittyvä kasvuyritys, joka työllistää vahvan ammattilaisjoukon eri osaajia: sisällöntuottajia, graafikoita, koodareita, asiakaspalvelijoita, myyjiä, mainonnan strategeja ja suunnittelijoita.

Tribemme palvelee yrityksiä monipuolisesti markkinnoinnin saralla ja auttaa yrityksiä menestymään. Missiomme on muuttaa yrittäjien elämää digimarkkinoinnin ratkaisujen avulla.
Tarjoamme Suomen parhaita kotisivuja, Google- ja somemainontaa, markkinoinnin automaatioita, chatbotteja ja muita verkkosivujen toiminnallisuuksia.

Yksi meille tärkeistä jutuista on tehdä markkinnoinnista asiakkaillemme ymmärrettävää. Tagomolla tyhmiä kysymyksiä ei tunneta ja markkinointijargoniaa käytetään säästellen.

Mainonnan trainee

Sykkiikö sydämesi vahvasti mainonnalle? Oletko asiakaspalveluhenkinen, yritteliäs ja innokas tyyppi, joka haluaa päästä oppimaan uutta ja soveltamaan taitojaan? Nyt sinulla on mahdollisuus loikata osaksi Tagomo Digitalin mainontatiimiä ja nähdä, millaisia taikoja tehdään kovassa nosteessa olevan mainostoimiston taustalla.

Meillä pääset kehittämään omaa osaamistasi. Paitsi osaamisen jakamiseen, suuntaamme resursseja myös osaamisen kehittämiseen, johon varataan säännöllisesti työaikaa. Uskallammekin väittää, että oman ammatillisen kehityksesi kannalta pystymme tarjoamaan sinulle sen klassisen “näköalapaikan”.

Tehtävänkuvaasi voisi kuulua muun muassa:

  • Osallistuminen mainontatiimin viikoittaiseen työskentelyyn. Pääset ideoimaan sisältöjä sekä osallistumaan projekteihin ja kampanjoihin alusta aina analyysiin saakka
  • Mainostuotantopäällikön ja mainonnan suunnittelijoiden avustaminen mainontaan liittyvissä hankkeissa.
  • Lisäksi pääset hoitamaan omia pieniä asiakkuuksia.
  • Työtehtävät joustavat kiinnostuksesi ja tarpeen mukaan. Odotamme sinulta:
  • Erinomaisia vuorovaikutus- ja kommunikointitaitoja sekä huumorintajua
  • Olet haka ratkaisemaan ongelmia
  • Organisointikykyä, oma-aloitteisuutta ja huolellisuutta
  • Positiivista asennetta ja halua oppia uutta

Lisäksi eduksesi katsotaan, mikäli

  • Sisällön tuottaminen on sinulle jo tuttua
  • Olet kerryttänyt kokemusta graafisesta suunnittelusta joko työn, koulun tai harrastuneisuuden kautta
  • Hallitset Google Adsin, Google Analyticsin, Google Tag Managerin
  • Olet esimerkiksi menestynyt opinnoissasi hyvin, omaat yrittäjyystaustaa tai muuta liiketoiminnallista kokemusta.

Meille on tärkeää, että tapaamme toisiamme säännöllisesti. Työskentelemme hybridimallilla, jossa toimistopäiviä on kolme kertaa viikossa. Jos tunnistat itsesi, tämä saataa olla mahdollisuutesi!

Mainonnan suunnittelija

Hei sinä! Oletko digitaalisen markkinoinnin velho? Jos puhut sujuvaa Googlea ja osaat tehdä siitä ymmärrettävää myös asiakkaillemme, saatat olla etsimämme timantti!

Toimit asiakasrajapinnassa analyyttisellä otteella. Pääset tuottamaan mainontaa asiakkaillemme, jotka toimivat monenlaisilla toimialoilla. Pääset hyödyntämään ja tuottamaan kaikkia eri Googlemainonnan muotoja sekä seikkailemaan sosiaalisen median Meta-alustalla.

Olet etsimämme tyyppi, jos

  • Sinulla on kokonaisvaltainen ymmärrys markkinoinnista
  • Sisällön tuottaminen on sinulle jo tuttua
  • Sinulla on osaamista/kokemusta graafisesta suunnittelusta joko työkokemuksen, koulun tai harrastuneisuuden kautta
  • Hallitset Google Adsin, Google Analyticsin, Google Tag Managerin ja Metan
  • Haluat oppia uutta ja kehittyä
  • Sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot, etkä pelkää toimia asiakkaiden parissa
  • Sinulla on halua ja kiinnostusta muuttaa asiakkaidemme eli yrittäjien elämää digimarkkinoinnin ratkaisuilla sekä liiketoiminnallinen kokemus, erityisesti yrittäjyys, katsotaan merkittäväksi plussaksi.

Meille on tärkeää, että tapaamme toisiamme säännöllisesti. Työskentelemme hybridimallilla, jossa toimistopäiviä on kolme kertaa viikossa.

Tunnistatko itsesi? Tämä saattaa olla mahdollisuutesi!

Markkinoinnin strategi

Hei sinä!

Oletko digitaalisen markkinoinnin velho? Jos sinun supervoimasi on ymmärtää markkinointia kokonaisvaltaisesti ja tehdä siitä ymmärrettävää myös asiakkaillemme, saatat olla etsimämme timantti!

Toimit asiakasrajapinnassa analyyttisellä otteella. Pääset mukaan ykkösketjuun, kun rakennamme voittavaa markkinointiyhteistyötä asiakkaillemme, jotka toimivat monenlaisilla toimialoilla. Meillä vastaat aina asiakkuuden markkinoinnin ratkaisuista kokonaisuudessaan, joten pääset ideoimaan uutta sekä hyödyntämään ja tuottamaan eri mainonnan muotoja.

Olet etsimämme tyyppi jos

  • Sinulla on kokonaisvaltainen ymmärrys markkinoinnista
  • Mainonnan tuottaminen on sinulle jo tuttu
  • Hallitset Google Adsin, Google Analyticsin, Google Tag Managerin, Facebook Business Managerin sekä Looker Studion
  • Haluat oppia uutta ja kehittyä
  • Sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot, etkä pelkää toimia asiakkaiden parissa
  • Sinulla on halua ja kiinnostusta muuttaa asiakkaidemme eli yrittäjien elämää digimarkkinoinnin ratkaisuilla
  • Olet jo kerryttänyt työkokemusta markkinoinnin parissa vähintään parin vuoden ajan.

Lisäksi eduksesi katsotaan, mikäli sinulla on

  • osaamista LinkedInistä, markkinoinnin automaatioista, Google Ads Editorista, Google Search Consolesta, julkaisujärjestelmäosaamista (Shopify, WooCommerce, WordPress)
  • alalle soveltuva koulutus, kuten kaupan alan tai viestinnän korkeakoulututkinto
  • jotain liiketoiminnallista kokemusta, esimerkisi yrittäjyydestä.

Jos et täytä kaikkia vaatimuksiamme, älä huoli!

Olemme valmiita auttamaan sinua kehittymään markkinoinnin strategin rooliin. Etsimme ennen kaikkea henkilöä, jolla on potentiaalia kasvaa tehtävässä ja halua oppia uutta

Näetkö itsesi osana dynaamista ja kasvavaa tiimiä, joka vie markkinointia uudelle tasolle? Me odotamme innolla tulevia haasteita – entä sinä?

Oletko toimelias, energinen ja ihmisläheinen tyyppi, jolla pysyy langat käsissä kiireessäkin? Innostutko dynaamisesta työympäristöstä, jossa tilanteet muuttuvat nopeasti ja jokainen päivä on erilainen? Suomen Tanssipuoti etsii nyt tapahtumatuottajaa – olethan sinä etsimämme tähti!
 
Tehtävässä menstyminen vaatii toimeen tarttuvaa ja itsenäistä työotetta – etsimme aktiivista tyyppiä, joka haluaa viedä asioita maaliin asti. Sinulla on paineensietokykyä ja kykyä tehdä nopeita ratkaisuja vaihtelevissa tilanteissa. Olet ihmisläheinen ja omaat erinomaista asiakaspalveluasennetta. Aikaisempi kokemus/osaaminen markkinoinnista, somesta ja/tai sisällöntuotannosta (kuten blogin kirjoittamisesta) nähdään plussana. 
 
Tapahtumatuottajan työ ei aina noudata perinteisiä toimistotyöaikoja, vaan työajat voivat vaihdella projektien ja tapahtumien mukaan. Tapahtumat järjestetään usein viikonloppuisin ja erityisesti kesäaikaan on kiireisintä. Tämä työ sopii sinulle, jos olet valmis reissaamaan ja joustamaan – nautit siitä, että työpäivät eivät ole aina samanlaisia – jokainen päivä tarjoaa uudenlaista tekemistä ja haasteita.
 
Plussaa saat, jos sinulla on tanssiharrastustaustaa tai kiinnostusta tanssiin, tanssimusiikkiin tai iskelmään. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä – oikea asenne on tärkeintä!
 
Miksi me? Meillä työtä tehdään intohimolla ja hyvällä fiiliksellä! Suomen Tanssipuoti tarjoaa sinulle tiiviin, auttavaisen ja yhteisöllisen työporukan, jossa nauru ja hyvä yhteistyö kuuluvat arkeen. Vaikka työ tapahtumatuottajana onkin itsenäistä, meillä et jää koskaan yksin – täällä kaikki auttavat toisiaan.
Jos nautit vaihtelevasta ja vauhdikkaasta työstä tanssin parissa, tässä voi olla sinulle unelmiesi työpaikka!

Oletko sinä energinen ja toimeen tarttuva persoona, jolla on iloinen asenne asiakaspalveluun? Etsimme tiimiimme myynnin assistenttia, joka ei pelkää tarttua töihin, hallitsee arjen työkalut ja on valmis kohtaamaan asiakkaamme aina positiivisella asenteella.
 
Sinulta vaadimme englannin kielen taitoa: osaat kommunikoida sujuvasti ja uskallat myös käyttää kieltä. Tietokoneet eivät ole sinulle täysin vieraita ja hallitset mm. Excelin ja Wordin perustaidot. Plussaa saat, mikäli sinulla sattuu olemaan kokemusta jostain toiminnanohjausjärjestelmästä, mutta tämä ei ole välttämätöntä.
 
Toivomme sinulta joustavaa asennetta ja mukautumiskykyä: Työpäivät vaihtelevat, ja tehtävät sisältävät myyntityötä tutuille asiakkaille, tilausten käsittelyä, kuljetusten tilaamista sekä muita avustavia tehtäviä. Olet valmis tekemään monipuolisesti erilaisia töitä, myös kasvihuoneella. Arvostamme kykyä toimia tehokkaasti ja järjestelmällisesti hektisessäkin ympäristössä.
 
Positiivinen ja iloinen asenne on tässä roolissa erityisen tärkeää – haluathan luoda erinomaisia asiakaskokemuksia ja varmistaa, että asiakkaamme tuntevat olevansa meillä hyvissä käsissä jokaisessa tilanteessa.
 
Töitä teemme paikan päällä ja tätä toivomme myös sinulta! Työpäivät alkavat klo 7 aamulla.
 
Miksi me? Olemme pieni, tiivis tiimi, jossa työntekoa tehdään hymyssä suin ja toinen toistamme tukien. Päivät ovat vaihtelevia, ja työtahti voi olla hektinen, mutta samalla meillä on kivaa yhdessä! Tarjoamme mahdollisuuden kehittyä ja edetä yrityksen sisällä, mikäli sinulla on kiinnostusta ja näytät kykysi.
Jos tunnistit itsesi tästä kuvauksesta, saatat olla juuri etsimämme henkilö

Spectral Blue on siniseen LED-valoon perustuvia, kemikaalittomia desinfiointiratkaisuja kehittävä ja valmistava suomalaisyritys. Ratkaisuillamme parannetaan pintahygieniaa ja ilmanlaatua mm. puhdastiloissa, terveydenhuollossa, teollisuudessa ja sisäilmaongelmakohteissa.
Tuotteemme kehitetään ja valmistetaan Suomessa. Teemme jatkuvaa kehitys- ja tutkimustyötä yhdessä laajan kansainvälisen verkoston kanssa. Olemme Euroopan ensimmäinen siniseen valoon perustuvia desinfiointiratkaisuja toimittava yritys. Nyt etsimme joukkoomme kasvamaan uusia tekijöitä.
Toimimme kansainvälisessä ympäristössä terveysteknologian alalla ja arvostamme avointa kulttuuria 15 hengen tiimissämme. Suhtaudumme intensiivisesti työhömme ja meillä pääsee tekemään monipuolisesti. Voit tutustua tästä lisää meihin

Markkinointikoordinaattori

Markkinointikoordinaattorin rooli on meillä kokonaan uusi tehtävä, joka tulee tarkentumaan sopivan henkilön löydyttyä osaamisen ja kiinnostuksen mukaisesti. Tarkoitus on lähteä kasvattamaan orgaanista näkyvyyttämme sekä kehittämään markkinointiamme.

Jos sinulla on kiinnostusta kasvaa markkinoinnin alalla ja sinulta löytyy aiempaa kokemusta esim. B2B-markkinoinnista, sisällöntuotannosta, hakukoneoptimoinnista, kotisivujen kehittämisestä, kasvumarkkinoinnista tai sosiaalisen median kanavista, niin voit olla etsimämme henkilö. Tehtävässä on myös eduksi mahdollinen terveysteknologia-alan tunteminen.

Odotamme sinulta:

  • Englannin kielen taitoa: työskentelemme kansainvälisessä ympäristössä, joten englanti on välttämätön. Kansainvälinen työkokemus katsotaan eduksi.
  • Kokemusta markkinoinnista: sinulla on näyttöä markkinointitehtävistä ja olet valmis ottamaan vastuuta sekä kehittämään markkinointiamme aktiivisesti.
  • Modernien markkinointityökalujen hallintaa: tunnet nykyaikaiset markkinoinnin työkalut ja osaat hyödyntää niitä tuloksellisesti.
  • Videotuotannon osaaminen katsotaan suureksi eduksi.
  • Luovuutta, idearikkautta ja innovatiivisuutta: odotamme sinun tuovan uusia, kekseliäitä ideoita markkinointimme kehittämiseksi.
  • Itsenäistä työskentlyotetta ja oppimishalukkuutta: johdat omaa työtäsi tehokkaasti ja haluat jatkuvasti kehittää osaamistasi.
  • Kykyä analysoida markkinointimittareita: ymmärrät markkinoinnin syy-seuraussuhteita ja osaat tulkita markkinointidataa päätöksenteon tukena.
  • Mukautumiskykyä dynaamiseen ympäristöön: pienen ja kasvavan yrityksen ympäristössä työskentely vaatii joustavuutta ja kykyä sopeutua muuttuviin tilanteisiin.

Tutustu esimerkkeihin tehtävistä, joihin sinulla on mahdollisuus koulutusohjelman kautta työllistyä. Lisäämme sivulle jatkuvasti uusia tehtäviä ja yrityksiä uusien tarpeiden syntyessä! 

Rekrytoimassa mukana

Olemme nopeasti kasvava vuoden vanha ohjelmistoyritys Tampereella. Teemme räätälöityjä ohjelmistoprojekteja asiakkaillemme heidän tarpeidensa mukaisesti. Olemme palkanneet ensimmäisen vuoden aikana 27 työntekijää.

Marketing and Community Coordinator

Nyt etsimme ensimmäistä kertaa osaajaa muihin tehtäviin kuin ohjelmistokehitystyöhön, joten pääsisit työskentelemään kahden yrittäjän apuna. Työtehtäviin kuuluu ainakin sosiaalisen median markkinointia sisältäen esimerkiksi sisältöjen tuotantoa. Lisäksi koska olemme vielä varsin nuori yritys ja meillä ei siten ole jokaiseen toimintoon omia asiantuntijoita, toivomme kiinnostusta moninaisiin muihin toimintaamme tukeviin työtehtäviin kuten tapahtumien järjestelyyn tai muuhun. Opastamme kaikkiin työtehtäviin.

Koska työtehtävät ovat tällaisessa kasvuyrityksessä kovin monipuoliset, toivomme erityisesti reipasta ja avointa asennetta sekä oppimiskykyä. Meillä on hienot toimistotilat Tampereen keskustassa, jossa toivomme sinunkin aika ajoin käyvän, mutta etäpäivät sopii myös. Tavoitteemme on, että tämän ohjelman jälkeen emme enää halua jatkaa ilman sinua. 

INNER Sisustusarkkitehdit Oy on tila- ja sisustussuunnitteluun sekä näyttely- ja museoarkkitehtuuriin erikoistunut toimisto Tampereella. Suunnittelemme tiloja pääasiassa yrityksille ja organisaatioille. Intohimonamme on ihmisten hyvinvointi. Uskomme laadukkaiden, hyvin suunniteltujen tilojen pitkäikäisyyteen ja positiivisiin vaikutuksiin ihmisen hyvinvoinnissa. Siksi suunnittelumme perustuu aina ihmisiin sekä organisaation tavoitteisiin ja huomioimme suunnittelussa aina visuaalisuuden, toiminnallisuuden, mutta myös kestävyyden. Asiakasymmärrys ja palveluiden kehittäminen ja muotoilu asiakasymmärrykseen pohjautuen on toimintamme ydintä.

Myynti- ja markkinointikoordinaattori  

Myynti- ja markkinointikoordinaattorina pääset osaksi tavoitteellista ja kehittyvää asiantuntijamyyntitiimiä. Tehtäväsi sisältää paljon asiakas- ja kohderyhmäkohtaamisia ja työ alkaa haastattelututkimuksilla, markkinaan tutustumisella. Luomme yhdessä liiketoiminta-alueittain motiivipohjaiset asiakaspersoonat ja sisältömarkkinoinnin strategiat asiakkuuden jokaiseen vaiheeseen. Osallistut sisältöstartegian suunnitteluun, sekä sisällön tuottamiseen asiantuntijoidemme kanssa ja vastaat aineistojen valmistumisessa sekä jakelussa ja niistä viestimisessä eri kanavissa.  

Myyntimme on asiantuntijamyyntiä vaativassa ja kilpaillussa B2B kentässä. Tulet vastaamaan myynnin alkupäästä, mutta roolisi asiakkaiden kanssa jatkuu ja säilyy projektin aikana sekä sen jälkeen lisämyynnin ja asiakaspalautteen keräämisen muodossa. Pääset osallistumaan markkinointi- ja myyntitehtävien kautta palveluiden kehittämiseen palautteiden ja jatkuvan tiedon keruun pohjalta. Tehtäväsi tulee kehittymään tiiviiksi osaksi strategista tekemistä, yhdeksi ydintoiminnoksi yrityksessämme. Tehtävät voivat laajentua kattamaan myynnin ja markkinoinnin lisäksi myös taloushallinnon osia.

Olemme intohimoisia ja osaavia ammattilaisia. Meillä on vahva näkemys ja periksiantamaton asenne. Odotamme sinulta vastaavaa intohimoa kehittymiseen. Tarvitsemme tiimiimme ennen kaikkea yhteiseen tavoitteeseen motivoituneen, huolellisen ja aikaansaavan jäsenen. Sinun tulee olla omatoiminen ja odotamme aloitteellisuutta, sillä tiimimme on pieni. Haluamme yhteiseen aikaan sitoutuvan tekijän ja arvostamme kunnianhimoista asennetta. Teemme töitä yhdessä ja täydennämme toistemme osaamista, luvassa on rento ja reipas tiimi oppimiseen ja kehittymiseen sekä ennen kaikkea tuloksen tekemiseen.  

Voit työskennellä Mac (tai PC) ympäristössä toiveesi mukaan, tarjoamme sinulle koneen ja ohjelmistot sekä puhelimen/liittymän. Arvostamme läsnäoloa Tampereen hienoimmassa toimistossa, mutta tehtävien mukaan etätyö on mahdollista siitä sovittaessa.  

Tukena Oy on valtakunnallinen vastuullisten palveluiden tuottaja ja kehittäjä. Tuottamiensa palveluiden kautta yhtiö edistää yhteisten arvojemme ja tavoitteidemme toteutumista asiakkaidensa arjessa. Tukena-säätiö omistaa Tukena Oy:n. Tukena-säätiö ja Tukena Oy ovat molemmat yhteiskunnallisia yrityksiä.

Rekrytointiassistentti

Rekrytointiassistentin tehtävään sisältyy työnantajamielikuvan ja rekrytointiprosessien sekä oppilaitosyhteistyön parissa työskentely. Työtä tehdään itsenäisesti, mutta myös yhdessä hallinnon ja muiden toimijoiden kesken. Työhön perehdytetään hyvin. Työtehtäviä on mahdollisuus räätälöidä osaamisesi mukaan myös.

Työtehtäviä ovat mm.

  • työnantajamielikuvaan liittyvä kehittäminen
  • työpaikkailmoitusten somemarkkinointi
  • rekrytointi- ja oppilaitosjärjestelmien ylläpito ja yhteyshenkilönä toimiminen sekä muu oppilaitosyhteistyön järjestäminen
  • rekrytointiin liittyvien dokumenttipohjien päivittäminen
  • johtajien avustaminen rekrytointiprosessissa
  • käyntikorttiryhmän tapaamisten valmistelu ja koordinointi
  • yhteistyö Tukenan sisällä rekrytointiin liittyvissä asioissa
  • Toivomme hakijalla olevan hyvät suulliset ja kirjalliset ilmaisutaidot, esiintymishalukkuutta, hyvät tiimi- ja organisointitaidot. Arvostamme myös oma-aloitteisuutta, aktiivisuutta ja kykyä itsenäiseenkin työskentelyyn. Työtä on mahdollista tehdä osin etänä.  

Tukena Oy on valtakunnallinen vastuullisten palveluiden tuottaja ja kehittäjä. Tuottamiensa palveluiden kautta yhtiö edistää yhteisten arvojemme ja tavoitteidemme toteutumista asiakkaidensa arjessa. Tukena-säätiö omistaa Tukena Oy:n. Tukena-säätiö ja Tukena Oy ovat molemmat yhteiskunnallisia yrityksiä.  

HR- ja palkka-assistentti

HR- ja palkka-assistentti on osa säätiön HR-tiimiä. Tehtävään kuuluu erilaisia tehtäviä, joita voidaan räätälöidä myös osaamisen, mielenkiinnon ja persoonan mukaisesti. Osaamista olisi hyvä olla jo entisestään palkanlaskennasta ja etua on Mepcon ja Työvuorovelhon osaamisesta. Työssä tehdään yhteistyötä ja siihen perehdytetään hyvin.

Työtehtäviä ovat mm.

  • matkalaskuohjelman pääkäyttäjyys  
  • palvelulisälaskelmien tekeminen
  • palkanlaskijoiden sijaistaminen tarvittaessa
  • erilaisten hakemusten (mm. kela, vakutuusyhtiö) tekeminen ja täydentäminen

Toivomme hakijalla olevan hyvät tiimi- ja organisointitaidot, mutta kykyä myös itsenäiseen työskentelyyn. Arvostamme oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta. Työtä on mahdollista tehdä osin etänä. 

Loopshore on tamperelainen IoT-teknologiayritys joka auttaa b2b-asiakkaitaan sisäilma-asioissa. Oman teknologiamme Loop One -olosuhdemittain seuraa sisäilman laatua laajasti, langattomasti ja keskeytyksettä 24/7.

Myyjän työnkuva

Päätehtäväsi on myyntityö mutta pääset mukaan arkeemme monipuolisesti. Työskentelemme pääosin etänä. Kotipaikkamme on Tampere.

Työn painopiste on uusasiakashankinnassa. Tulet työskentelemään tiiviisti markkinoinnin aisaparina.

Edellytämme että sinulla on rohkeutta tarttua puhelimeen ja intoa prospektoida. Toivomme oma-aloitteisuutta, kokemusta myyntityöstä sekä uteliasta otetta uutta kohtaan.  

Tiimissämme viihdytään arvostaen jokaisen osaamista.

Tervetuloa mukaan tekemään näkymättömästä näkyvää! 

Wellbeing Superstars hakee joukkoonsa liikunta-alasta ja työntekijöiden hyvinvoinnista kiinnostunutta myyntihenkistä henkilöä tehtävään: Sales Specialist. Wellbeing Superstars on edelläkävijä yritysten henkilöstön hyvinvoinnin ja työntekijäkokemuksen kehittämisessä.

Monipuolisissa tehtävissä pääset osallistumaan Wellbeing Superstars:n monikanavaiseen myyntiin, asiakassuhteiden hoitamiseen, asiakastyytyväisyyden kasvattamiseen, markkinointiin & valmennusten läpiviemiseen yhteistyössä valmennustiimin kanssa, sekä vastamaan itsenäisestikin sovituista osa-alueista.

Sales Specialistin työnkuva

  • Osallistuminen monikanavaiseen myyntiin myyntiprosessin eri vaiheissa
  • Osallistuminen asiakastyytyväisyyden kasvattamiseen ja asiakassuhteiden hoitaminen
  • Nykyaikaiseen markkinointiin osallistuminen ja myynnin inboundin rakentaminen
  • Wellbeing Superstars:n valmentajien työn tukeminen asiakasprojektien eri vaiheissa
  • Osallistut muihinkin projektiluontoisiin töihin yhteistyössä koko tiimin kanssa  
  • Olet oma-aloitteinen tekijä, pystyt organisoimaan asioita ja nautit monipuolisesta työnkuvasta.

Kokemus palvelumyynnistä, hyvinvoinnista, terveydenhuollosta, liikunta-alasta, henkilöstöhallinnosta, johtamisesta tai valmentamisesta katsotaan eduksesi. Ympärilläsi on ammattilaisia, sekä myös julkisuudesta tunnettuja henkilöitä, joten olet luonteeltasi hyvä tiimipelaaja itsekin. Nappaat sovituista asioista kopin ja hoidat oman tonttisi, sekä pystyt tekemään itsenäisiä päätöksiä.  

Työtehtävän vaatimukset:

  1. Sujuva suomen ja englannin kielen taito
  2. Luonteva verbaalinen ilmaisu sekä f2f, että etätapaamisissa
  3. Sujuva kirjoituksen tuottaminen
  4. Hyvä tietotekninen osaaminen monikanavaisen myynnin ja markkinoinnin tehtävissä
  5.  Sosiaalisen median (erityisesti Linked In) taidot ja verkostot
  6. Modernin myynnin työkalujen hallinta / sujuva haltuunotto

Työn tekemisen malli on hybridityö, malli sovitaan kanssasi erikseen - riippuen myös omista toiveistasi. Tässä tehtävässä tekijää etsitään Tampereen toimipisteeseemme (Crazy Town, Rautatienkatu 21 B, 33100 Tampere). Vaihtoehtoinen toimipiste on Hämeenlinna. Suomen pään asiakkaistamme suurin osa on pk-seudulla, Hämeessä ja Pirkanmaalla 

Unikulma on suomalainen perheyritys, joka on erikoistunut korkealaatuisiin, yksilöllisesti suunniteltuihin hyvän unen ratkaisuihin. Missiomme on tarjota asiakkaillemme parhaat mahdolliset edellytykset hyvälle yöunelle, ja olemme ylpeitä siitä, että olemme auttaneet suomalaisia nukkumaan paremmin jo lähes 40 vuoden ajan.

Myyntineuvottelija/Unen asiantuntija

Unen asiantuntijan roolissa olet keskeisessä asemassa auttamassa asiakkaitamme löytämään juuri heille sopivat hyvän unen ratkaisut. Päivittäisiin työtehtäviisi kuuluu asiakaspalvelu myymälässä, asiakkaiden tarpeiden kartoittaminen sekä yksilöllisesti suunniteltujen vuode ratkaisujen löytäminen yhdessä asiakkaan ja tiimin kanssa. Tehtävässä toimit tiiviissä yhteistyössä myymälätiimimme kanssa, ja pääset osallistumaan myös erilaisiin promootio sekä myynninedistämistapahtumiin. Työssämme keskeisessä osassa on myös olemassa olevien asiakkaidemme kanssa käytävät keskustelut, joilla varmistamme asiakastyytyväisyyden koko asiakkuuden elinkaaren ajalta.

Tässä roolissa menestyy erityisesti henkilö, joka on asiakaspalveluhenkinen, kiinnostunut hyvinvoinnista ja haluaa auttaa ihmisiä parantamaan elämänlaatuaan unen kautta. Aikaisempi kokemus myyntityöstä tai asiakaspalvelusta on hyödyksi, mutta ei välttämätöntä – me perehdytämme sinut tehtävään ja tarjoamme jatkuvaa tukea kehittymisesi tueksi. Roolissa kehityt ratkaisukeskeiseksi asiantuntijamyyjäksi ja opit taitoja joista on hyötyä niin kuluttaja- kuin yritysmyynnissä. 

OLDIE on tamperelainen second hand yritys. Meidän valikoimistamme löytyy laadukkaita vaatteita sekä asusteita niin naisille kuin miehille.

Myyjä / Markkinointiaasistentti

Työtehtäviä OLDIESSA on monipuolisesti. Pääset työskentelemään asiakaspalvelun ja myymälätyöskentelyn parissa (kassan käyttö, hinnoittelu, siistiminen) sekä markkinoinnin ideointi ja tuottaminen sosiaaliseen mediaan (IG/FB/TIKTOK). Myyntityö pitää sisällään sekä myymälässä että IG:ssä myynnin. Halutessasi pääset myös kehittämään markkinoinnin automaatioita ja analytiikkaa.  

OLDIESSA arvostamme oma-aloitteisuutta ja positiivista asennetta.   

Tarjoamme mahdollisuuden työskennellä kasvavassa yrityksessä ja pääset läheltä näkemään, mitä yrittäminen on. 

Medialuotsi tuottaa laadukkaita digitaalisia palveluita eri alojen yrityksille. Palveluihimme kuuluu mm. mainonta, kotisivut, graafinen suunnittelu ja hakukoneoptimointi. Autamme asiakkaitamme saavuttamaan markkinointitavoitteensa, vahvistamaan brändiänsä ja kohdistamaan palveluitaan paremmin omalle asiakaskunnalleen.

Media- ja markkinointikonsultti

Haluatko digitaalisen markkinoinnin asiantuntijamyyjäksi? Liity joukkoon ja kehity kanssamme alan ammattilaiseksi!

Medialuotsilla on nyt haku auki osaavalle myyjälle digimarkkinoinnin alalla.

Myyntityö vaatii hyvää asennetta ja reipasta otetta työhön. Olet kilpailuhenkinen ja kunnianhimoinen työntekijä, joka rakastaa haasteita, ja jolla on palava halu ylittää itsensä ja kehittyä. Aiempi kokemus B2B-myynnistä auttaa työtehtävässä.

Minkälaista myyjää etsimme?

Myyjänä toimit konsultoivassa roolissa ja etsit eri alojen asiakkaille parhaat markkinointiratkaisut ja sopivimmat tuotteet, jotka tukevat asiakkaan liiketoimintaa. Käyt asiakkaiden kanssa läpi toteutuneiden kampanjoiden tuloksia, sovit jatkosopimuksista, keskustelet markkinointibudjeteista sekä suosittelet uusia markkinointikanavia ja mahdollisuuksia.

Tehtävässä vaaditaan:

  • Myyntihenkisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja tavoitteellisuutta
  • Hyvää tilannetajua
  • Halua tehdä tulosta sekä asiakkaille että itsellesi
  • Asiakkaan liiketoiminnan ymmärtämistä
  • Osaamista keskustella rakentavasti
  • Rohkeutta ratkaista markkinointipäätökset omien vahvuuksiesi pohjalta.

Myynnin työtehtävät

Myyjän työpäivä koostuu uusien asiakkaiden hankinnasta sekä olemassa olevien asiakkuuksien palvelemisesta. Yhdessä tuotantotiimin kanssa suunnittelet parhaat ratkaisut asiakkaillemme ja käyt ne läpi asiakkaiden kanssa.

Työsuhteen alussa saat kattavan perehdytyksen tuotteisiimme ja palveluihimme, minkä lisäksi osaava tiimimme tukee sinua ja auttaa eteenpäin. Vaihtuvat tarjouksemme myös vauhdittavat myyntiä.

Omalla työpanoksellasi voit myyjänä vaikuttaa isosti omaan palkkaasi ja kasvattaa kuukauden tuloja provisioilla rajattomasti. Jokainen kauppa vie sinua myös eteenpäin myyntitavoitteissa ja pääset kiipeämään myyntitasoilla.

Medialuotsi työpaikkana

Myyntityössä pääset työskentelemään työyhteisössä, joka kannustaa, tukee sekä haastaa menestymään.

Saat tehtävään kattavan perehdytyksen sekä laadukkaan myyntikoulutuksen, joiden avulla menestyt työssä. Tarjolla on myös monenlaisia jatkokoulutuksia, jotka kehittävät osaamistasi edelleen. 

Tuomme maahan ja myymme laitteita tekstiilien merkkaukseen, kuten suurkuvatulostimet, prässit sekä teollisuusompelu- ja brodeerauskoneet, laitteiden varaosat, materiaalit, huolto ja koulutus.

Työtehtäviin kuuluu mm. materiaalien sekä laitteiden myynti, verkkosivujen ja verkkokaupan ylläpito. Tilausten pakkaaminen ja lähetys. Järjestelmien hallintaa, kuten varasto, verkkosivut ja tuleva verkkokauppa sekä sosiaalisen median kanavat. Vastuullasi tulee olemaan myös yrityksen some markkinoinnin suunnittelu ja toteutus

Tehtävässä on mahdollisuus toimia kansainvälisten toimittajiemme kanssa pääasiassa englannin kielellä. Meillä on hyvä työilmapiiri ja kaikki tekee kaikkea mahdollisuuksien mukaan, joten tuki on aina lähellä uuden oppimiseen.

Jatkossa on mahdollisuus osallistua myös reskontran hoitoon, jos se kiinnostaa. 

Nokian Tyres develops and manufactures premium tires for people who value safety, sustainability and predictability. Inspired by our Scandinavian heritage, we craft innovative products for passenger cars, trucks and heavy machinery that give you peace of mind in all driving conditions. Our Vianor chain provides tire and car services. In 2023, our net sales totaled EUR 1,174 million. At the end of 2023 we employed over 3,400 professionals. Nokian Tyres is listed on Nasdaq Helsinki. Further information here. 

HR Data Analytics Trainee

HR Data Analytics Traineena pääset tutustumaan yrityksemme eri HR-järjestelmiin ja raportoinnin tapoihin. Tehtävässä pääset kehittämään HR-analytiikkaa, mittareita ja raportointia työsuhteen elinkaaren eri vaiheisiin liittyen. Tavoitteena on muodostaa nykytila analyysi hyödyntäen käytössämme olevia HR-järjestelmiä (Workday, Mepco, Jotbar, TooEasy, M2). Analyysin jälkeen toivomme saavamme ratkaisuehdotuksia HR-analytiikan, raportoinnin kehittämiseen ja tekoälyn hyödyntämiseen eri HR-prosesseissa.

Toivomme sinulta 

Toivomme, että sinulla on tehtävään soveltuva koulutusta. Tehtävässä menestyy analyyttisellä työskentelyotteella, numerotarkkuudella ja kehitysmyönteisyydellä. Tehtävässä on hyötyä erinomaisista excel-taidoista (esim. macrot), kokemuksesta erilaisista HR-järjestelmistä ja mahdollisesti työkokemuksesta HR-raportoinnin tai datan käsittelyn parissa.

Me tarjoamme sinulle:

Loistavan ja osaavan tiimin sekä kasvupolun omalle osaamisellesi, ja kehittymislähtöisen työympäristön sekä mahdollisuuden työskennellä joustavasti niin toimistolla kuin etänä.

Panostamme kaikessa toiminnassamme turvallisuuteen ja vastuullisuuteen. Välitämme, innovoimme ja menestymme yhdessä! Meillä Nokian Renkailla tukenasi on niin oma tiimisi kuin koko henkilöstö. Pyrimme aina kehittymään ja kannustammekin henkilöstöämme rohkeasti tuomaan esille uusia ajatuksia ja ideoita. 

Coresbond on vuonna 2021 perustettu uudella tavalla toimiva asiantuntijayritys. Palvelemme reilun 20 henkilön voimin teollisuuden yrityksiä. Palveluitamme on mm. suunnittelu ja tuotekehitys, tuotannon kehitys, Teninen viestintä ja visualisoinnit, kone- ja tuoteturvallisuus, laatu- ja ympäristö -alan palvelut. Teemme myös kokonaistoimituksia esim. tuotannon koneet ja laitteet.

Myyjä, asiantuntijapalvelut

Etsimme myyjää vastaamaan Coresbondin palveluiden myynnistä olemassa oleville ja uusille teollisuuden asiakkaille. Tehtäviin kuuluu yhteydenpitoa olemassa olevien asiakkaiden kanssa, uusien asiakkaiden kontaktointia, tarjousten ja sopimusten valmistelua. Työskentelet läheisesti yrittäjien, palveluiden vetäjien ja markkinoinnin kanssa. Tiimin tuki on koko ajan taustalla.

Toivomme myyjältä aktiivista otetta työskentelyyn ja kontaktointiin. Uskallus toimia aktiivisesti ja kontaktoida sekä aito mielenkiinto ja halu asiakkaan auttamiseen on tärkeää. Liiketoiminnan ja myynnin kokemus sekä tekniikan/teollisuuden perustuntemus. Pääpaino tehtävässä on myynnissä, tekniseen osaamiseen saa tiimiltä kyllä tukea. Tavoitteenamme on löytää ohjelman kautta meille pitkäaikainen myyjä kasvamaan ja menestymään yrityksen mukana. Työskentely mahdollista etänä ja toimistolla. Työ sisältää myös matkustamista tulevaisuudessa. 

Louhos Digital ja tytäryhtiömme Selko Digital työllistävät lähes 30 ihmistä ympäri Suomen, mutta kiinteät toimipisteemme sijaitsevat Turussa, Helsingissä, Porissa ja pian myös Tampereella. Pyrimme joka päivä yhdessä yli 500 asiakkaamme kanssa rakentamaan yhä parempaa digitaalista maailmaa. 

Osaamisemme painottuu kahdelle pääkaistalle: Laadukkaat verkkopalvelut (WordPress) sekä tuloksellinen digimarkkinointi. Tarjoamme palveluitamme pääsääntöisesti PK-yrityksille. 

Tavoitteenamme ja visionamme on olla Suomen halutuin kokonaisvaltaisen digitaalisen markkinoinnin kumppani. Liiketoiminnallisten tavoitteiden lisäksi Louhos Digitalin missio on pyrkiä toiminnallaan vaikuttamaan yhteiskunnallisesti tärkeisiin asioihin. 
  
Yrityskulttuurimme tärkeimpiä palasia on vastuullisuus. Uskomme, että vain vastuullinen liiketoiminta on pitkällä tähtäimellä järkevää ja kannattavaa. Arvoistamme johdetun yhteisöllisyyden lisääminen sekä yksinäisyyden nujertaminen ovat meidän tapamme tukea yhteiskuntaa. Olemme tehneet viime vuosina runsaasti yhteiskuntavastuullista työtä, mm. Mielenterveyden keskusliiton, Turun Seudun vanhustuki ry:n ja Tukenasi ry:n kanssa. 

Customer Success Manager / New Business Manager / Technical Customer Manager 

Etsimme energistä ja oppimishaluista uutta digimarkkinoinnin ja myynnin taitavaa osaajaa mahtavaan porukkaamme. Tehtävässä pääset uppoutumaan asiakastyön pariin, tarjoten Louhoksen laadukkaita verkkopalveluita sekä tuloksellisen digimarkkinoinnin ratkaisuja PK-yrityksille. 

Arvostamme mikäli sinulla on kokemusta digimarkkinoinnista ja verkkosivujen kehittämisestä, jotta pääset nopeasti kärryille siitä millaisia palvelukokonaisuuksia voimme asiakkaille tarjota. Emme odota valmista osaajaa ja tärkeintä onkin asenteesi, vahva into oppia ja aito halu auttaa asiakkaita. 

Tehtävässä hyödyt ehdottomasti mikäli sinulla on taustaa B2B-myynnin parista. Roolissasi on tarkoitus painottua olemassa olevien asiakkuuksiemme hoito ja näkemyksellinen lisämyynti nykyasiakkaille, mutta pidämme aina oven auki myös aktiivisille uusien asiakkaiden hankkijoille – uusmyyntikokemuksesta ja -näytöistä on joka tapauksessa iso hyöty. 

Tarjoamme sinulle innostavan ja rennon työympäristön. Voit työskennellä joko Porin, Turun tai Tampereen toimistollamme. Toivomme, että viihdyt toimistolla etenkin aluksi enemmän, jotta pääset osaksi tiimihenkeämme ja kulttuuriamme.   

Työssä pärjää hyvällä suomen kielen taidolla ja englanti (sekä ruotsi) on lisäplussa. 

Suomalainen vakavarainen teknologiayritys, joka työllistää lähes 140 henkilöä Suomessa etsii nyt myyntitiimiinsä vahvistukseksi Varaosamyyjää.

Tehtävässä vastuualueisiisi tulisi kuulumaan varaosamyynti kansainvälisille paperi- ja jalostusteollisuuden asiakkaille. Pääasiakkaitasi ovat paperikonevalmistajat ja paperitehtaat globaalisti. Et joudu tekemään sitä yksin, vaan tukenasi on osaava myyntitiimi Tampereella sekä vahva agentti- ja jälleenmyyjäverkosto ympäri maailman.

Varaosamyyjän tehtävässä huolehdit tuotteiden hinnoittelusta, kannattavuudesta yhdessä muun tiimin kanssa. Arjessasi teet useita tarjouksia ja tilauksia päivittäin, vastaat toimitusten seurannasta ja kommunikoit aktiivisesti ja sujuvasti muun organisaation kanssa teknisistä ja tuotannollisista asioista. Asiakaskommunikointiin tarvitset sujuvaa englannin kielen taitoa.

Tehtävässä onnistuminen edellyttää oma-aloitteisuutta ja aktiivista otetta työhön. Kokemus b-to-b myyntityöstä tai kaupalliset opinnot katsotaan eduksesi.

Toivomme, että sinulla on halu tehdä asiantuntijatason myyntiä ja syventää asiakassuhteita pitkäjänteisesti. Henkilönä olet kunnianhimoinen, aktiivinen. Haluat ja kykenet oppimaan uutta ja ratkaiset tarvittaessa innovatiivisesti eteesi tulevia haasteita. 

Tarjoamme monipuolisia myynnin ja viennin tehtäviä osaamisesi ja kiinnostuksen kohteesi huomioiden. Tehtävässä on vaikutusmahdollisuudet varaosamyynnin kehittämiseen ja liiketoimintamme kannattavuuden parantamiseen. 

Ebike Brothers Oy on vauhdikkaassa kasvussa oleva Suomen johtava sähköpolkupyöräilyn erikoisliikeketju. Tavoitteenamme on kasvaa Suomen suurimmaksi pyöräalan toimijaksi, johon tarvitsemme sinun apuasi. 

Saatat olla etsimämme supertähti, mikäli tunnistat omaavasi seuraavat ominaisuudet:

  • sinulla on markkinointiin liittyvä koulutus tai alan osaamista
  • olet idearikas, sekä sinulla on jatkuva halu oppia uutta
  • omaat vahvat projektinhallintataidot, ja olet tottunut työskentelemään useiden samanaikaisten tehtävien kanssa
  • tunnet digimarkkinoinnin kentän ja sen trendit, sekä osaat hyödyntää näitä osana päivittäisiä työtehtäviäsi
  • olet graafisesti luova, sekä kykenet työskennellessäsi innovatiivisiin ratkaisuihin
  • omaat analyyttisen asenteen, ja teet johtopäätöksiä dataan perustuen
  • tuot rohkeasti omia näkemyksiäsi ja ajatuksiasi toiminnan kehittämiseksi sekä pystyt perustelemaan kantasi 

Työpäiväsi ovat erittäin monipuolisia, sillä vastaat yhtiön eri markkinointiin liittyvistä työtehtävistä aina suunnittelusta toteutukseen. Vastaat orgaanisesta sisällöntuotannosta ja maksetusta mainonnasta ja ymmärrät kohderyhmäajattelun tärkeyden. Luot monikanavaisia vaikuttavia ja visuaalisia kampanjoita sekä sisältöjä, joiden tukena osaat käyttää ammattilaisille tarkoitettuja hallintatyökaluja. Toteutat monipuolisia visuaalisia sisältöjä niin graafisen suunnittelun kuin valo- ja videokuvauksenkin välityksellä. Vastaat myös verkkokaupan ylläpidosta ja tuotehallinnasta.

Erityisesti seuraavien taitojen ja ohjelmistojen sekä alustojen tuntemus katsotaan eduksi:

  • Adoben luovat ohjelmistot
  • Google Ads
  • Google Analytics
  • Meta Ads Manager
  • Magento / Adobe eCommerce
  • Markkinoinnin automaatiojärjestelmät
  • TikTok-sisällöntuotanto 

Sinulla voi olla jo näyttöä menestyksekkäästä työstä markkinoinnin parissa, mutta tämä ei ole vaatimus. Voit siis olla myös vastavalmistunut, mutta pystyt osoittamaan kykysi käytännön markkinointityössä. Pyörämaailma voi olla sinulle tuttu jo entuudestaan, mutta tämä ei ole vaatimus – lupaamme, että ala imaisee sisäänsä mielenkiintoisuudellaan ja kaipaa toimialarajoja haastavaa näkemystä!

Tehokkaassa ja vauhdikkaassa tiimissämme pääset hyödyntämään taitojasi monipuolisesti ja kehittämään osaamistasi. Etsimme tekijähenkilöä, joka nauttii saada tuloksia aikaan. Saat meiltä kunnianhimoisen ja rennon työyhteisön, jossa taustatukea on saatavilla. 

Olemme vuonna 2019 perustettu sähköpyörien erikoisliikeketju, jota ajaa halu tehdä asiat paremmin kuin mihin alalla on normaalisti totuttu. Tavoitteemme on vahvistaa asemaamme sähköpyöräalan uranuurtajina ja kehittyä toimijana niin tuotteiden, palveluiden kuin toimintamme näkökulmasta. Palvelemme asiakkaitamme monikanavaisesti neljän kivijalkaliikkeen ja verkkokaupan kautta, vastaten asiakkaidemme ja markkinan välillä nopeastikin asettamiin vaatimuksiin.

Nyt etsimme tiimimme myynnillistä ja dynaamista Verkkokauppavastaavaa vahvistamaan osaamistamme sekä vastaamaan verkkokauppamyynnin kehitystarpeisiin, luomaan toimivia ostopolkuja sekä houkuttelevia kampanjoita verkkokauppaliiketoiminnan aktiiviseksi kasvattamiseksi.

Saatat olla etsimämme virtuoosi, mikäli hallitset seuraavat työtehtävät:

  • verkkokauppakampanjoiden ideointi, suunnittelu ja operatiivinen toteutus
  • myynnin seuranta ja dataan pohjautuvien kehitystoimenpiteiden toteutus
  • asiakaskokemuksen, automaatioiden ja ostopolkujen tehokas kehittäminen
  • verkkokaupan sisältöjen ja visuaalisten materiaalien valjastaminen myynnin työkaluiksi
  • verkkokaupan markkinointi yhdessä myynti- ja markkinointihenkilöiden kanssa    

Seuraavien tietojen ja taitojen sekä ohjelmistojen ja alustojen tuntemus katsotaan eduksi työtehtävässä:

  • soveltuvaa koulutusta (esim. Tradenomi), voit myös olla itseoppinut
  • aiempaa kokemusta verkkokauppatyöskentelystä ja näyttöä onnistuneista verkkokaupan kehittämistoimista myynnillisestä näkökulmasta
  • visuaalista ja kaupallista pelisilmää
  • kykyä seurata verkkokauppatrendejä
  • mielenkiintoa tutkia ja tunnistaa toimivia ostopolkuja
  • omaat kokemusta Magento- tai muusta verkkokauppa-alustasta 

Toivomme tulevan Verkkokauppavastaavamme nauttivan lähityöskentelystä kanssamme Tampereen Lahdesjärven toimitiloissa, mutta tehtävässä on mahdollisuus myös joustavasti etätyöhön yhdessä sovittavien käytäntöjen kautta. 

Delecon kuuluu osana Tyro Groupiin, joka on Pohjoisessa Euroopassa voimakkaasti laajeneva tuhoeläinhallinnan palveluita tuottava konserni, jonka liikevaihto on tällä hetkellä noin 100 milj.€.

Etsimme Suomessa neljässä kaupungissa toimivalle organisaatiollemme monipuolista ja analyyttistä hallintoassistenttia, joka on valmis kehittämään ja toteuttamaan raportointijärjestelmiä sekä tukemaan tilaus- ja toimitusprosessien tehokkuutta. Rooli on uusi ja se tarjoaa valittavalle henkilölle mahdollisuuden vaikuttaa työnsä sisältöön omien vahvuuksiensa ja kiinnostuksen kohteidensa mukaan.

Keskeiset tehtävät:

  1. Raportointijärjestelmien kehittäminen ja toteutus: Luot ja ylläpidät järjestelmiä, jotka tuottavat ja keräävät dataa tehokkuuden ja laadun mittaamiseen. Vastaat taloushallinnon tuottaman datan raportoinnista ja analysoinnista.
  2. Tilaus- ja toimitusprosessien tehostaminen: Tuet prosesseja ja kehität niihin liittyviä palveluita sujuvammaksi ja tehokkaammaksi.
  3. Taloushallinnon avustavat tehtävät: Avustat erilaisissa taloushallinnon tehtävissä, kuten laskutuksessa, ja osallistut hallinnollisiin tehtäviin.

Odotamme hakijalta/hakijoilta:

  • Analyyttistä ajattelutapaa ja kykyä käsitellä sekä tuottaa dataa.
  • Valmiutta tehdä monenlaisia avustavia tehtäviä sekä oppia uutta.
  • Joustavuutta ja halua kehittää omaa roolia tehtävän tarpeiden ja omien vahvuuksiesi mukaan.

Tämä tehtävä sopii henkilölle, joka haluaa kehittyä ja vaikuttaa aktiivisesti oman työnsä sisältöön. Emme etsi valmista osaajaa, vaan haluamme räätälöidä roolia valittavan henkilön mukaan, tarjoten mahdollisuuden kasvaa ja oppia kanssamme. 

Etsimme monipuolista markkinoinnin ja digitaalisen viestinnän koordinaattoria Asuntopehtoorille ja Logistilalle! 

Asuntopehtoorilla ja tytäryhtiö Logistilalla tarjoavat kattavia hallinnointi- ja välityspalveluita kiinteistöjen ja toimitilojen omistajille. Etsimme nyt tiimiimme markkinointikoordinaattoria, joka nauttii monipuolisista ja vaihtelevista tehtävistä. Tässä roolissa sinun on mahdollista pääset hyödyntämään vahvaa SEO- ja SEM-osaamistasi sekä toteuttamaan Logistilan päivittäistä markkinointia itsenäisesti. Työtehtävät jakautuvat Asuntopehtoorin ja Logistilan välillä, ja saat mahdollisuuden vaikuttaa molempien yritysten markkinointiin käytännön tasolla. Työ on mahdollisuus suorittaa osittain etätyönä.

Työtehtäväsi sisältävät:

  • SEO ja SEM: Vahvistat molempien yritysten näkyvyyttä hyödyntämällä SEO- ja SEM-osaamistasi parantaaksesi hakukonenäkyvyyttä ja kohdeyleisön tavoittamista.
  • Markkinoinnin day-to-day -tehtävät: Vastaat Logistilan päivittäisistä markkinointitehtävistä, kuten uutiskirjeiden laatimisesta, somepostauksista ja viestintäkanavien ylläpidosta, varmistaen, että sisältö on aina ajankohtaista ja brändin mukaista.
  • Myynnin tukeminen ja back office -tehtävät: Toimit Logistilan välittäjien tukena auttaen materiaalien valmistelussa, asiakastietojen hallinnassa ja muissa avustavissa tehtävissä, jotka tukevat myyntiä.
  • Monipuolinen markkinointi: Osallistut kampanjoiden suunnitteluun ja toteutukseen sekä kehität uusia ideoita, jotka vievät molempien yritysten markkinointia eteenpäin.

Etsimämme henkilö on:

  • Idearikas ja toimeen tarttuva: Sinulla on kyky saattaa ideat nopeasti käytäntöön, vaikka päivät olisivat kiireisiä ja vaihtelevia.
  • Organisoitunut ja itseohjautuva: Hallitset aikataulut ja tehtävät itsenäisesti, ja osaat priorisoida työsi tehokkaasti molempien yritysten tarpeiden mukaisesti.
  • Hyvät IT- ja markkinointitaidot: Osaat käyttää markkinoinnin työkaluja sujuvasti ja hyödynnät SEO- ja SEM-osaamistasi tulosten saavuttamiseksi.
  • Kokemusta B2B-markkinoinnista ja myynnillinen ote: B2B-kokemus auttaa sinua tavoittamaan oikeat kohderyhmät ja ymmärtämään markkinointimme tavoitteita. Myynnillinen ote tuo lisäarvoa työhösi.
  • Yhteistyökykyinen ja positiivinen työkaveri: Olet joustava ja luot ympärillesi hyvää energiaa, ja autat mielelläsi muita tiimiläisiä menestymään.

Miksi Asuntopehtoori ja Logistila?

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden työskennellä monipuolisessa roolissa, jossa jokainen päivä tuo uusia haasteita ja mahdollisuuksia. Tiimimme arvostaa yhdessä tekemistä ja jatkuvaa oppimista, ja meillä pääset toteuttamaan markkinointia aidosti vaikuttavassa ympäristössä kahden yrityksen parissa. Jos etsit vaihtelevia tehtäviä ja haluat kasvaa osana huipputiimiä, tämä rooli on juuri sinulle!  

Etsimme myynti- ja markkinointikoordinaattoria Logistilalle!

Logistila tarjoaa kattavia hallinnointi- ja välityspalveluita toimitilojen omistajille, ja nyt etsimme tiimiimme myynti- ja markkinointikoordinaattoria, joka nauttii monipuolisista ja vaihtelevista tehtävistä. Tässä roolissa pääset tekemään myynnin ja markkinoinnin peruskoordinaattorin tehtäviä sekä tukemaan välittäjiämme monipuolisesti heidän työnsä arjessa. Työ on mahdollisuus suorittaa osittain etätyönä.

Työtehtäväsi sisältävät:

  • Markkinoinnin day-to-day -tehtävät: Vastaat Logistilan päivittäisistä markkinointitehtävistä, kuten uutiskirjeiden laatimisesta, somepostauksista ja viestintäkanavien ylläpidosta, varmistaen, että sisältö on aina ajankohtaista ja brändin mukaista.
  • Myynnin tukeminen ja back office -tehtävät: Toimit Logistilan välittäjien tukena auttaen materiaalien valmistelussa, asiakastietojen hallinnassa ja muissa avustavissa tehtävissä, jotka tukevat myyntiä ja varmistavat sujuvan arjen.
  • Monipuolinen markkinointi: Osallistut kampanjoiden suunnitteluun ja toteutukseen sekä tuotat ideoita, jotka vievät Logistilan markkinointia eteenpäin. Työ saattaa sisältää markkinoinnin avustavia tehtäviä myös konsernin muille yritylle kuten Asuntopehtoori Oy:lle ja Asuntopehtoori Isännöinti Oy:lle.  
  • Toimistotehtävät: Avustat erilaisissa toimiston rutiineissa, kuten asiakirjojen hallinnoinnissa ja muissa päivittäisissä tehtävissä.

Etsimämme henkilö on:

  • Idearikas ja toimeen tarttuva: Sinulla on kyky saattaa ideat nopeasti käytäntöön, vaikka päivät olisivat kiireisiä ja vaihtelevia.
  • Organisoitunut ja itseohjautuva: Hallitset aikataulut ja tehtävät itsenäisesti ja priorisoit työsi tehokkaasti.
  • Hyvät IT- ja markkinointitaidot: Osaat käyttää markkinoinnin työkaluja sujuvasti ja tuotat vaikuttavaa sisältöä eri kanaviin.
  • Myynnillinen ote ja avulias asenne: Myynnillinen lähestymistapa ja auttamishalu tekevät sinusta arvokkaan tiimin jäsenen, joka tukee välittäjiä ja myyntiä monipuolisesti.
  • Yhteistyökykyinen ja positiivinen työkaveri: Olet joustava, luot ympärillesi hyvää energiaa ja tuet mielelläsi tiimiä yhteisten tavoitteiden saavuttamisessa.

Miksi Logistila?

Logistilalla pääset osaksi innostavaa työyhteisöä, jossa arvostetaan yhteistyötä ja kehittymistä. Tarjoamme mahdollisuuden työskennellä monipuolisessa roolissa, jossa jokainen päivä tuo uusia haasteita ja mahdollisuuksia. Jos nautit vaihtelevista työtehtävistä ja haluat kasvaa osana huipputiimiä, tämä rooli on juuri sinulle! 

Etsimme HR-assistentti-palkanlaskijaa monipuoliseen ja vaihtelevaan rooliin!

Asuntopehtoori tarjoaa kattavia hallinnointi- ja välityspalveluita kiinteistöjen omistajille, ja nyt etsimme tiimiimme innokasta osaajaa rooliin, jossa yhdistyvät HR- ja toimistoassistentin tehtävät, palkanlaskenta sekä ostolaskujen käsittely. Tässä tehtävässä pääset kehittämään taitojasi laaja-alaisesti ja työskentelemään monipuolisessa ja dynaamisessa ympäristössä, jossa yksikään päivä ei ole samanlainen. Meillä nautit kannustavasta, rennosta ilmapiiristä ja yhdessä tekemisen meiningistä!

Työtehtäväsi sisältävät:

  • Palkanlaskenta: Vastaat palkanlaskennasta ja siihen liittyvistä päivittäisistä tehtävistä – varmistat, että kaikki sujuu täsmällisesti ja ajallaan.
  • Toimisto- ja HR-assistentin tehtävät: Hoidat monipuolisia toimisto- ja HR-tehtäviä, kuten työntekijätietojen ylläpitoa, lomaseurantaa, henkilöstöetujen neuvotteluja, työtodistusten laadintaa sekä työpaikan viestintäkanavien ylläpitoa. Työtehtäviisi voi kuulua myös erilaisia toimiston jokapäiväisiä rutiineja, kuten materiaalien tilaamista tai kokousjärjestelyjä. Olet mukana järjestämässä työpaikan tapahtumia, kuten vuosijuhlia, ja luomassa työyhteisön henkeä.
  • Ostolaskujen käsittely: Hoidat ostolaskujen tarkastamista, käsittelyä ja hyväksymistä varmistaen, että asiat rullaavat sujuvasti.

Etsimämme henkilö on:

  • Tarkka ja järjestelmällinen: Pystyt pitämään useat tehtävät hallinnassa ja nautit työskentelystä vaihtelevissa tilanteissa, joissa päivät eivät koskaan ole samanlaisia.
  • Positiivinen ja yhteistyökykyinen työkaveri: Työskentelet sujuvasti itsenäisesti, mutta olet aina valmis auttamaan kollegoja ja luomaan hyvää fiilistä ympärillesi.
  • Hyvät IT-taidot: Osaat käyttää sujuvasti erilaisia ohjelmistoja ja omaksut nopeasti uudet järjestelmät.
  • Innostunut toimiston päivittäisistä tehtävistä ja palkanlaskennasta: Sinulta löytyy kokemusta palkanlaskennasta, mutta tärkeää on myös halu ja innostus sukeltaa myös toimiston erinäisiin päivittäisiin tehtäviin ja avustaa HR-tehtävissä.
  • Kokemusta ostolaskujen käsittelystä: Aiempi kokemus ostolaskujen parissa työskentelystä katsotaan eduksi.  

Miksi Asuntopehtoori?

Meillä pääset osaksi tiimiä, jossa arvostetaan yhteistyötä. Tarjoamme mahdollisuuden kehittyä monipuolisessa roolissa, jossa jokainen päivä tuo uusia haasteita ja onnistumisen hetkiä. Jos innostut vaihtelevista työtehtävistä ja haluat kasvaa osana huipputiimiä, tämä voisi olla rooli sinulle! 

Haussa verkkokaupan sisältöjen (tuleva) ammattilainen

Kotirobo.fi on nopeasti kasvava älykkään kodin tuotteisiin keskittyvä verkkokauppa. Kotirobo.fi pokkasi eCom Awards -palkintogaalassa tänä vuonna Vuoden Kasvuyritys -palkinnon pienten yritysten sarjassa.

Meidän missiomme on tarjota asiakkaillemme helpompaa arkea ja haluamme intohimoisesti tarjota heille juuri heidän tarpeisiinsa sopivat laitteet.

Kasvun jatkumisen mahdollistamiseksi etsimme tiimiimme apukäsiä. Ensisijainen työtehtäväsi on verkkokaupan sisältöjen tuottaminen, kuten erilaiset video- ja tekstisisällöt, jotka lisäävät kiinnostusta tuotteisiin sekä auttavat asiakkaitamme valitsemaan heille sopivan laitteen.  
Työhön kuuluu myös erilaisia verkkokaupan avustavia tehtäviä, kuten tuotteiden luontia ja päivittämistä, sähköpostimarkkinointia sekä asiakaspalvelun avustamista.

Hakemamme ammattilainen:

  • On kiinnostunut älykkään kodin vempeleistä
  • Omaa kokemusta videoiden kuvaamisesta ja kevyestä editoimisesta. Vaatimuksena ei ole ammattitason videokuvaaja, vaan tehtävänäsi on tuottaa kevyitä ja kiinnostavia some-videoita Youtubeen, TikTokiin ja Instagramiin
  • Omaa sujuvan suomen kielen kirjoitustaidon-
  • Ei tarvitse olla sisältöjen tuotossa jo ammattilainen, mutta omaa vahvan halun oppimiseen.

Työskentely onnistuu joustavasti hybridimallilla, malli sovittavissa erikseen. 

Miksi Kotirobolle töihin? 

Olemme nopeasti kasvava ja kehittyvä verkkokauppayritys, jossa myös sinä pääset oppimaan uutta. Meillä työskentely on itsenäistä ja nopeatempoista ilman, että juutut byrokratian rattaisiin.   

Hybridiviestintä Effet Oy on viestinnän ja markkinoinnin palveluntuottaja. Asiakkainamme on pääasiassa B2B-yrityksiä, joiden liiketoimintaa tuemme auttamalla heitä viestimään paremmin omille sidosryhmilleen. Palvelulupauksemme on ”oivallamme osaamisesi” eli haluamme perehtyä asiakkaidemme maailmaan mahdollisimman syvällisesti ja olla viestinnän strateginen kumppani. Tällä hetkellä meillä työskentelee vajaan kymmenen hengen kokenut sisällöntuotannon tiimi.

Myynnin ja digitaalisen markkinoinnin asiantuntija

Etsimme henkilöä myynnin ja digitaalisen markkinoinnin tehtäviin. Osallistut niin uusasiakashankintaan kuin nykyisten asiakkuuksien asiakaskokemuksen parantamiseen. Olet mukana ratkaisemassa heidän viestinnällisiä haasteitaan yhdessä asiantuntijoidemme kanssa.

Tunnet viestinnän ja markkinoinnin trendit ja haasteet. Sinulla on toimialalta syvällisempää tietoa, joten pystyt vakuuttavasti keskustelemaan asiakkaiden kanssa heidän ongelmistaan ja eri ratkaisuvaihtoehdoista. Saat asiakkaan luottamaan sinuun ja osaamiseesi.

Sinulla on jo olemassa olevia verkostoja ja aiempia kontakteja, joita voit hyödyntää työssäsi.

Olet idearikas, rohkea ja aktiivinen. Uudet kontaktit eivät pelota sinua. Haluat ottaa vastuun tehtäviesi hoidosta ja pystyt toimimaan itsenäisesti. Haluat löytää uusia palveluitamme tarvitsevia asiakkuuksia, perehtyä heidän tilanteeseensa ja tehdä heitä eteenpäin vieviä ratkaisuehdotuksia. Kunnianhimoinen ja tavoitteellinen asenteesi ohjaa tekemistäsi. Haluat koko ajan oppia uutta ja tulla paremmaksi työssäsi. Janoat kauppaa ja nautit näkyvien tulosten aikaansaannista.

Olet kotonasi nykyaikaisten myynti- ja markkinointimenetelmien soveltajana, muttet kaihda myöskään perinteisiä myyntitapoja. Pidät aktiivisesti yhteyttä asiakkaisiimme ja kuuntelet heidän tarpeitaan tarkalla korvalla. Pystyt luovaan ajatteluun, ymmärrät asiakkaiden tarpeet ja löydät niihin ratkaisut. Olet kiinnostunut tekoälyn tehokkaasta hyödyntämisestä tehtävässäsi ja haluat kehittyä sen soveltamisen taitajaksi.

Toimit tiiviissä vuorovaikutuksessa tiimimme omien asiantuntijoiden kanssa ja jaat kentältä saamaasi tietoa ja palautetta sisältöjemme ja palvelujemme kehittämiseksi. Keskustelet kollegojesi kanssa aktiivisesti uusistakin ratkaisuvaihtoehdoista. Olet luontaisesti sosiaalinen ja ulospäin suuntautunut.

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden näyttää kyntesi ja osaamisesi. Onnistumisesi huomataan ja niistä palkitaan. 

Tutustu esimerkkeihin tehtävistä, joihin sinulla on mahdollisuus koulutusohjelman kautta työllistyä. Lisäämme sivulle jatkuvasti uusia tehtäviä ja yrityksiä uusien tarpeiden syntyessä! 

Rekrytoimassa mukana

”3000 neliömetriä liiketilaa täynnä tuhansia tuotteita, toistakymmentä kilometriä varastohyllyä, joiden välissä pinkomisesta kertyy vähintään 15 000 askelta per päivä,varastossa reilut 65 000 tuotetta, varaosat yli 1000 automalliin, tuhatpäin tyytyväisiä asiakkaita, parikymmentä työntekijää valmiina palvelemaan, asiantuntijuutta & ammattitaitoa jo vuodesta 1979.”

Porin MotorMarket on pitkänlinjan porilainen perheyritys – olemme toimineet varaosien ykköspaikkana jo vuodesta 1979 lähtien. Yrityksen pitkä kokemus alalla on asiakkaiden etu. Motormarketin tavoitteena on aina palvella asiakasta laadukkailla ja oikeilla osilla.

MotorMarketin merkittävin asiakasryhmä on yritysasiakkaat. Vuosien varrella jatkuvasti kasvanut asiakaskuntamme kertoo siitä että yritykset luottavat palveluumme ja varmaan toimitukseen. Kehitämme jatkuvasti palveluamme. Olemme nopea ja varma toimittaja. Koulutamme henkilökuntaamme, jotta pystymme vastaamaan nykyaikaisiin haasteisiin ja pysymme ajan hermolla. Haluamme olla oman alamme edelläkävijä nyt ja tulevaisuudessa.

Porin Puinnintiellä sijaitsevan myymälämme tuotevalikoima on monipuolinen ja varastomme laaja ja kattava. Laajennamme ja syvennämme valikoimaamme jatkuvasti, jotta voimme palvella asiakkaitamme mahdollisimman monipuolisesti.

Verkkokaupan sisällöntuottaja

Oletko some-intoilija, joka osaa luoda inspiroivaa sisältöä ja vetäviä videoita? Innostutko ajatuksesta verkkokaupan kanssa työskentelystä sekä työilmapiiristä, jossa huumori kukkii ja päivät kuluvat nopeasti? Jos vastasit kyllä, tämä tehtävä voi olla juuri sinua varten!

Verkkokaupan sisällöntuottajana pääset luomaan sisältöä erityisesti TikTokiin ja YouTubeen, mutta myös Instagramiin ja Facebookiin. Työtehtäviisi kuuluu myös vetävien tuoteselostusten laatiminen, tuotesisältöjen hallinta Excelissä sekä niiden vieminen verkkokauppaan. On siis tärkeää, että hallitset videoiden muokkauksen/käsittelyn sekä Excelin käytön.

Arvostamme kykyä tarttua toimeen sekä halua jatkuvasti oppia ja kehittyä. Ymmärrät, että meillä jokainen päivä on erilainen ja kykenet mukautumaan nopeasti vaihtuviin tehtäviin. Olet luova ja iloinen tyyppi, jota myös kiinnostaa alamme – on iso plus, jos sinulla on harrastuneisuutta, osaamista tai kokemusta autoista, asuntoautoista, varaosista ja/tai työkaluista. Töitä teemme paikan päällä toimistollamme Puinnintiellä.

Me tarjoamme sinulle paikan rennossa ja iloisessa tiimissämme sekä mahdollisuuden työskennellä monipuolisten ja mielenkiintoisten tehtävien parissa sisällöntuotannon ja verkkokaupan maailmassa. Jos tämä kuulostaa sinulta, odotamme innolla, että kuulemme sinusta lisää!

Villa & Peite on kotimainen perheyritys 5. sukupolvessa. Kaikki tuotteemme valmistetaan kotimaisena käsityönä Porin ompelimossamme. Villa & Peite on verkkokauppaan keskittynyt lifestyle brändi jonka valikoimaan kuuluu sängyt ja petivaatteet.

Toimimme tinkimättömästi vastuullisemman tekstiittuotannon puolesta. Uskomme että vapautuneessa ilmapiirissä syntyy hyvää. Selkeä lähestymistapamme tuottaa elämyksen, joka on raikas, luonnollinen ja puhdas – Niinkuin hyvä uni.

Markkinointi- ja asiakaspalvelukoordinaattori

Etsimme huippuun porukkaamme uutta osaaja, jolta löytyisi asiakaspalveluhenkisyyttä sekä kiinnostusta sisältömarkkinointiin ja verkkokauppaan. Tässä monipuolisessa roolissa pääset työskentelmään niin asiakaspalvelun kuin markkinoinnin kehittämisen parissa.

Tehtävässä menestyy henkilö, jolla on vahva suomen kielen taito sekä vahva kiinnostus ja jo jonkin verran osaamistakin sisällöntuotannon ja verkkokaupan parista. Graafinen osaaminen ja digitaidot ovat plussaa. Englannin kielen taito katsotaan eduksi.

Arvostamme itseohjautuvuutta, valmiutta tarttua erilaisiin tehtäviin ja joustavuutta. Lisäksi meille on tärkeää, että arvostat käsityötä, ekologisia arvoja ja vastuullisuutta. Työtä tehdään Porin toimistolta käsin. Toivomme löytävämme henkilön, joka sopii tiiviiseen 10 hengen porukkaamme, jossa asioita tehdään rennolla meiningillä mutta tavoitteellisesti.

Louhos Digital ja tytäryhtiömme Selko Digital työllistävät lähes 30 ihmistä ympäri Suomen, mutta kiinteät toimipisteemme sijaitsevat Turussa, Helsingissä, Porissa ja pian myös Tampereella. Pyrimme joka päivä yhdessä yli 500 asiakkaamme kanssa rakentamaan yhä parempaa digitaalista maailmaa.

Osaamisemme painottuu kahdelle pääkaistalle: Laadukkaat verkkopalvelut (WordPress) sekä tuloksellinen digimarkkinointi. Tarjoamme palveluitamme pääsääntöisesti PK-yrityksille.

Tavoitteenamme ja visionamme on olla Suomen halutuin kokonaisvaltaisen digitaalisen markkinoinnin kumppani. Liiketoiminnallisten tavoitteiden lisäksi Louhos Digitalin missio on pyrkiä toiminnallaan vaikuttamaan yhteiskunnallisesti tärkeisiin asioihin.

Yrityskulttuurimme tärkeimpiä palasia on vastuullisuus. Uskomme, että vain vastuullinen liiketoiminta on pitkällä tähtäimellä järkevää ja kannattavaa. Arvoistamme johdetun yhteisöllisyyden lisääminen sekä yksinäisyyden nujertaminen ovat meidän tapamme tukea yhteiskuntaa. Olemme tehneet viime vuosina runsaasti yhteiskuntavastuullista työtä, mm. Mielenterveyden keskusliiton, Turun Seudun vanhustuki ry:n ja Tukenasi ry:n kanssa.

Customer Success Manager / New Business Manager 

Etsimme energistä ja oppimishaluista uutta digimarkkinoinnin ja myynnin taitavaa osaajaa mahtavaan porukkaamme. Tehtävässä pääset uppoutumaan asiakastyön pariin, tarjoten Louhoksen laadukkaita verkkopalveluita sekä tuloksellisen digimarkkinoinnin ratkaisuja PK-yrityksille.

Arvostamme mikäli sinulla on kokemusta digimarkkinoinnista ja verkkosivujen kehittämisestä, jotta pääset nopeasti kärryille siitä millaisia palvelukokonaisuuksia voimme asiakkaille tarjota. Emme odota valmista osaajaa ja tärkeintä onkin asenteesi, vahva into oppia ja aito halu auttaa asiakkaita.

Tehtävässä hyödyt ehdottomasti mikäli sinulla on taustaa B2B-myynnin parista. Roolissasi on tarkoitus painottua olemassa olevien asiakkuuksiemme hoito ja näkemyksellinen lisämyynti nykyasiakkaille, mutta pidämme aina oven auki myös aktiivisille uusien asiakkaiden hankkijoille – uusmyyntikokemuksesta ja -näytöistä on joka tapauksessa iso hyöty.

Tarjoamme sinulle innostavan ja rennon työympäristön. Voit työskennellä joko Porin, Turun tai Tampereen toimistollamme. Toivomme, että viihdyt toimistolla etenkin aluksi enemmän, jotta pääset osaksi tiimihenkeämme ja kulttuuriamme.

Työssä pärjää hyvällä suomen kielen taidolla ja englanti (sekä ruotsi) on lisäplussa.

Tagomo Digital on vuonna 2018 perustettu mainostoimisto, jonka kotipesät löytyvät tällä hetkellä Turusta, Porista ja Fuengirolasta.
Olemme kehittyvä kasvuyritys, joka työllistää vahvan ammattilaisjoukon eri osaajia: sisällöntuottajia, graafikoita, koodareita, asiakaspalvelijoita, myyjiä, mainonnan strategeja ja suunnittelijoita.

Tribemme palvelee yrityksiä monipuolisesti markkinnoinnin saralla ja auttaa yrityksiä menestymään. Missiomme on muuttaa yrittäjien elämää digimarkkinoinnin ratkaisujen avulla.
Tarjoamme Suomen parhaita kotisivuja, Google- ja somemainontaa, markkinoinnin automaatioita, chatbotteja ja muita verkkosivujen toiminnallisuuksia.

Yksi meille tärkeistä jutuista on tehdä markkinnoinnista asiakkaillemme ymmärrettävää. Tagomolla tyhmiä kysymyksiä ei tunneta ja markkinointijargoniaa käytetään säästellen.

Mainonnan trainee

Sykkiikö sydämesi vahvasti mainonnalle? Oletko asiakaspalveluhenkinen, yritteliäs ja innokas tyyppi, joka haluaa päästä oppimaan uutta ja soveltamaan taitojaan? Nyt sinulla on mahdollisuus loikata osaksi Tagomo Digitalin mainontatiimiä ja nähdä, millaisia taikoja tehdään kovassa nosteessa olevan mainostoimiston taustalla.

Meillä pääset kehittämään omaa osaamistasi. Paitsi osaamisen jakamiseen, suuntaamme resursseja myös osaamisen kehittämiseen, johon varataan säännöllisesti työaikaa. Uskallammekin väittää, että oman ammatillisen kehityksesi kannalta pystymme tarjoamaan sinulle sen klassisen “näköalapaikan”.

Tehtävänkuvaasi voisi kuulua muun muassa:

  • Osallistuminen mainontatiimin viikoittaiseen työskentelyyn. Pääset ideoimaan sisältöjä sekä osallistumaan projekteihin ja kampanjoihin alusta aina analyysiin saakka
  • Mainostuotantopäällikön ja mainonnan suunnittelijoiden avustaminen mainontaan liittyvissä hankkeissa.
  • Lisäksi pääset hoitamaan omia pieniä asiakkuuksia.
  • Työtehtävät joustavat kiinnostuksesi ja tarpeen mukaan. Odotamme sinulta:
  • Erinomaisia vuorovaikutus- ja kommunikointitaitoja sekä huumorintajua
  • Olet haka ratkaisemaan ongelmia
  • Organisointikykyä, oma-aloitteisuutta ja huolellisuutta
  • Positiivista asennetta ja halua oppia uutta

Lisäksi eduksesi katsotaan, mikäli

  • Sisällön tuottaminen on sinulle jo tuttua
  • Olet kerryttänyt kokemusta graafisesta suunnittelusta joko työn, koulun tai harrastuneisuuden kautta
  • Hallitset Google Adsin, Google Analyticsin, Google Tag Managerin
  • Olet esimerkiksi menestynyt opinnoissasi hyvin, omaat yrittäjyystaustaa tai muuta liiketoiminnallista kokemusta.

Meille on tärkeää, että tapaamme toisiamme säännöllisesti. Työskentelemme hybridimallilla, jossa toimistopäiviä on kolme kertaa viikossa. Jos tunnistat itsesi, tämä saataa olla mahdollisuutesi!

Tagomo Digital on vuonna 2018 perustettu mainostoimisto, jonka kotipesät löytyvät tällä hetkellä Turusta, Porista ja Fuengirolasta.
Olemme kehittyvä kasvuyritys, joka työllistää vahvan ammattilaisjoukon eri osaajia: sisällöntuottajia, graafikoita, koodareita, asiakaspalvelijoita, myyjiä, mainonnan strategeja ja suunnittelijoita.

Tribemme palvelee yrityksiä monipuolisesti markkinnoinnin saralla ja auttaa yrityksiä menestymään. Missiomme on muuttaa yrittäjien elämää digimarkkinoinnin ratkaisujen avulla.
Tarjoamme Suomen parhaita kotisivuja, Google- ja somemainontaa, markkinoinnin automaatioita, chatbotteja ja muita verkkosivujen toiminnallisuuksia.

Yksi meille tärkeistä jutuista on tehdä markkinnoinnista asiakkaillemme ymmärrettävää. Tagomolla tyhmiä kysymyksiä ei tunneta ja markkinointijargoniaa käytetään säästellen.

Mainonnan suunnittelija

Hei sinä! Oletko digitaalisen markkinoinnin velho? Jos puhut sujuvaa Googlea ja osaat tehdä siitä ymmärrettävää myös asiakkaillemme, saatat olla etsimämme timantti!

Toimit asiakasrajapinnassa analyyttisellä otteella. Pääset tuottamaan mainontaa asiakkaillemme, jotka toimivat monenlaisilla toimialoilla. Pääset hyödyntämään ja tuottamaan kaikkia eri Googlemainonnan muotoja sekä seikkailemaan sosiaalisen median Meta-alustalla.

Olet etsimämme tyyppi, jos

  • Sinulla on kokonaisvaltainen ymmärrys markkinoinnista
  • Sisällön tuottaminen on sinulle jo tuttua
  • Sinulla on osaamista/kokemusta graafisesta suunnittelusta joko työkokemuksen, koulun tai harrastuneisuuden kautta
  • Hallitset Google Adsin, Google Analyticsin, Google Tag Managerin ja Metan
  • Haluat oppia uutta ja kehittyä
  • Sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot, etkä pelkää toimia asiakkaiden parissa
  • Sinulla on halua ja kiinnostusta muuttaa asiakkaidemme eli yrittäjien elämää digimarkkinoinnin ratkaisuilla sekä liiketoiminnallinen kokemus, erityisesti yrittäjyys, katsotaan merkittäväksi plussaksi.

Meille on tärkeää, että tapaamme toisiamme säännöllisesti. Työskentelemme hybridimallilla, jossa toimistopäiviä on kolme kertaa viikossa.

Tunnistatko itsesi? Tämä saattaa olla mahdollisuutesi!

Tagomo Digital on vuonna 2018 perustettu mainostoimisto, jonka kotipesät löytyvät tällä hetkellä Turusta, Porista ja Fuengirolasta.
Olemme kehittyvä kasvuyritys, joka työllistää vahvan ammattilaisjoukon eri osaajia: sisällöntuottajia, graafikoita, koodareita, asiakaspalvelijoita, myyjiä, mainonnan strategeja ja suunnittelijoita.

Tribemme palvelee yrityksiä monipuolisesti markkinnoinnin saralla ja auttaa yrityksiä menestymään. Missiomme on muuttaa yrittäjien elämää digimarkkinoinnin ratkaisujen avulla.
Tarjoamme Suomen parhaita kotisivuja, Google- ja somemainontaa, markkinoinnin automaatioita, chatbotteja ja muita verkkosivujen toiminnallisuuksia.

Yksi meille tärkeistä jutuista on tehdä markkinnoinnista asiakkaillemme ymmärrettävää. Tagomolla tyhmiä kysymyksiä ei tunneta ja markkinointijargoniaa käytetään säästellen.

Markkinoinnin strategi

Hei sinä!

Oletko digitaalisen markkinoinnin velho? Jos sinun supervoimasi on ymmärtää markkinointia kokonaisvaltaisesti ja tehdä siitä ymmärrettävää myös asiakkaillemme, saatat olla etsimämme timantti!

Toimit asiakasrajapinnassa analyyttisellä otteella. Pääset mukaan ykkösketjuun, kun rakennamme voittavaa markkinointiyhteistyötä asiakkaillemme, jotka toimivat monenlaisilla toimialoilla. Meillä vastaat aina asiakkuuden markkinoinnin ratkaisuista kokonaisuudessaan, joten pääset ideoimaan uutta sekä hyödyntämään ja tuottamaan eri mainonnan muotoja.

Olet etsimämme tyyppi jos

  • Sinulla on kokonaisvaltainen ymmärrys markkinoinnista
  • Mainonnan tuottaminen on sinulle jo tuttu
  • Hallitset Google Adsin, Google Analyticsin, Google Tag Managerin, Facebook Business Managerin sekä Looker Studion
  • Haluat oppia uutta ja kehittyä
  • Sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot, etkä pelkää toimia asiakkaiden parissa
  • Sinulla on halua ja kiinnostusta muuttaa asiakkaidemme eli yrittäjien elämää digimarkkinoinnin ratkaisuilla
  • Olet jo kerryttänyt työkokemusta markkinoinnin parissa vähintään parin vuoden ajan.

Lisäksi eduksesi katsotaan, mikäli sinulla on

  • osaamista LinkedInistä, markkinoinnin automaatioista, Google Ads Editorista, Google Search Consolesta, julkaisujärjestelmäosaamista (Shopify, WooCommerce, WordPress)
  • alalle soveltuva koulutus, kuten kaupan alan tai viestinnän korkeakoulututkinto
  • jotain liiketoiminnallista kokemusta, esimerkisi yrittäjyydestä.

Jos et täytä kaikkia vaatimuksiamme, älä huoli!

Olemme valmiita auttamaan sinua kehittymään markkinoinnin strategin rooliin. Etsimme ennen kaikkea henkilöä, jolla on potentiaalia kasvaa tehtävässä ja halua oppia uutta

Näetkö itsesi osana dynaamista ja kasvavaa tiimiä, joka vie markkinointia uudelle tasolle? Me odotamme innolla tulevia haasteita – entä sinä?

Rakennusalalla toimiva euralainen yritys etsii tuotannfloating-sidebaronohjaukseen uutta osaajaa projektipäällikön tehtävään.

Tehtävänäsi on koordinoida kokonaisuutta, varmistaa että esim. kuvat, materiaalit ja työresurssit ovat oikea-aikaiset ja riittävät.

Lisäksi pidät yhteyttä työmaan kanssa, keräät ja hallitset dokumentteja sekä pääset ylipäätään kehittämään tuotannonohjausta mahdollisimman tehokkaaksi.

Sinulla voi olla insinöörin taustaa, kokemusta esim. asentajana toimisesta tai kiinnostusta rakentamiseen ja tekniikkaan. Meille kuitenkin ehdottomasti tärkeintä on motivaatiosi ja halusi oppia sekä kykysi solahtaa sujuvasti pieneen tiimiin.

Arvostamme oma-aloitteista työotetta sekä hyviä kommunikointi- ja yhteistyötaitoja. Suomen kielen taito on välttämätön ja englannin kielen osaaminen hyvä plussa.

HUOM: Koulutusohjelman hakuaika on päättynyt.

Voit hakea mukaan, mikäli sinulla on soveltuva korkeakoulututkinto (esim. tradenomi, medianomi, restonomi, KTM, FM, VTM) tai vaihtoehtoisesti työkokemusta koulutuksen teemoista (markkinointi, viestintä, myynti, asiakkuudenhoito, projektinhallinta). Hakijoilta edellytetään sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa (B 1.1.), muu kielitaito on eduksi.

Osaamiskriteerit vaihtelevat rekrytoivien yritysten tarpeiden mukaan, joten voit hakea mukaan monenlaisella taustalla. Tärkeintä on motivaatio kehittyä ja into oppia uutta!

Hakuaika päättyy 30.9.2024, mutta haethan mahdollisimman pian, sillä käymme hakemuksia läpi jo hakuajan puitteissa.  Esittelemme hakijoita rekrytoiville yrityksille, jotka kiinnostuessaan haastattelevat sinut henkilökohtaisesti. Osallistuminen koulutusohjelmaan edellyttää sopivan yrityspaikkan löytämistä, sillä  käytännön työskentely tapahtuu yrityksessä. 

HUOM! Haku koulutusohjelmaan on kaksivaiheinen ja jokaisella alueella on oma hakulomakkeensa. Muista, että TE-toimisto tekee päätöksen koulutusohjelmaan valituista.

 Osaamisprofiilin tietoja käytetään puolestaan osaamisesi esittelemiseen rekrytoiville yrityksille. Blogistamme voit lukea tarkemmin hakuprosessista sekä vinkkejä osaajaprofiilin täyttämiseen

Koulutuksen aikataulu:

Hakuaika: 6.9.-30.9.2024
Koulutusohjelman kesto: 5 kk
Koulutusohjelman ajankohta: Koulutusohjelman virallinen aloituspäivä on kaikilla alueilla tiistai 29.10.2024

Viiden kuukauden pituinen koulutusohjelma sisältää yritystyöskentelyn lisäksi noin 25 päivää täydennyskoulutusta. Tarkempi koulutuskalenteri muodostetaan aloittamisen yhteydessä sen hetkisen tarjonnan, osallistujan omien toiveiden ja työtehtävän mukaan. Koulutussisällöt tukevat myynnin ja markkinoinnin tehtävissä suoriutumista. Koulutus toteutetaan onlinetoteutuksina.

Räätälöitävät koulutussisällöt:

  • Digitaalinen markkinointi: Koulutusteemoja mm. verkkonäkyvyyden kehittämisestä, Googlen työkaluista, sisältömarkkinoinnista sekä somemarkkinoinnista ja -mainonnasta.
  • Adobe työkalut visuaalisessa markkinoinnissa: Koulutusteemoja mm. graafisesta suunnittelusta ja Adoben työkaluista.
  • Asiakaskohtaamiset: Koulutusteemoja mm. asiakaspolun digitalisoitumisesta, myyntiosaamisen kehittämisestä, modernista myynti- ja asiakaspalvelutyöstä, sujuvasta asiakasviestinnästä
  • Projektinhallinta ja datan visualisointi: Koulutusteemoina mm. projektinhallinnan perusteet ja työkalut, datan visualisointi Power BI-työkalulla.
  • Digi- ja työelämätaidot: Koulutusteemoja mm. Office 365 (mm. Excel, OneDrive, SharePoint, Teams, Forms), ajanhallinta- ja priorisointitaitojen kehittäminen, oman työn johtaminen
  • Tekoäly: Koulutusteemoja mm. ChatGPT, Microsoft 365 Copilot, tekoälyn apuna työtehtävien tehostamisessa, tekoälykuvien ja -videoiden luomisessa.
Yhteinen koulutuskokonaisuus:
  • Koulutuksen aloitus- ja päätöstilaisuudet
  • Modernien työelämätaitojen kehittäminen

Future Business Talent oteutetaan yhteistyössä rekrytoivien yritysten sekä Satakunnan, Vasinais-Suomen ja Pirkanmaan ELY-keskusten ja TE-palveluiden kanssa. Ohjelma on suunnattu ensisijaisesti alueiden työttömille tai työttömyysuhan alaisille työnhakijoille. Koulutus on osallistujalle maksuton ja ohjelman ajalta saat työttömyysetuuttasi ja kulukorvausta.

Tutustu tarkemmin mikä on rekrytoiva koulutusohjelma ja kenelle se on tarkoitettu. Täältä löydät myös vastaukset hakijoidemme usein kysyttyihin kysymyksiin.

Järjestimme Satakunnassa asuville hakijoille TE-liven maanantaina 16.9. klo 10.Te-liven tarkoitus on tuoda hakijoille lisätietoa ohjelmasta ja antaa mahdollisuus kysyä siitä lisäkysymyksiä. 

Pääset TE-livetallenteeseen tämän linkin kautta!

KIINNOSTUITKO? KYSY LISÄTIETOJA

Julia470 x 400

Julia Räty (lomalla vko 39)

Marlena(002)

Marlena Laitinen

Training Manager,
Koulutus- ja työnhakijapalvelut
+358 44 460 2079
marlena.laitinen@talentgate.fi

Ajankohtaista

Yrityskokemukset 04.03.2024

Novita löysi osaajan verkkokauppa-alustan uudistuksesta syntyneeseen tehtävään

Vuonna 1928 perustettu Pohjoismaiden suurin käsityölankojen valmistaja Novita Oy oli verkkokaupan uudistusprojektin kynnyksellä,...

Lue lisää
Hakijakokemukset 12.01.2024

Koulutusohjelma kasvatti osaamista ja vei uudelle uralle

Tytti Johanna Himanen alkoi etsiä uutta suuntaa ja erilaisia koulutusmahdollisuuksia jäädessään pois markkinointisuunnittelijan...

Lue lisää
Yrityskokemukset 11.01.2024

Suomen Voitelukauppa Oy löysi uuden tekijän RekryKoulutuksen kautta

Suomen Voitelukauppa Oy löysi sopivan työntekijän Adobe Marketing Talent RekryKoulutuksen kautta, joka toteutettiin yhteistyössä...

Lue lisää
Layer_5

Tutustu muihin koulutusohjelmiin