Päivitä hakemuksesi

Koulutusohjelma avasi oven uudelle uralle asiakkuuspäällikön tehtäviin


Hakijakokemukset

8.06.2022

Aylin Bedretdin-Aaltonen oli pitkään työskennellyt yhdessä Suomen suurimmista tavarataloista. Myyjänä ja esihenkilönä toiminut Aylin oli alkanut haaveilla uusista tehtävistä, mutta niitä ei tuntunut löytyvän. Niinpä hän päätti hakea uutta urasuuntaa rekrytoivan koulutusohjelman kautta.

Huolimatta vahvasta kaupan alan työkokemuksesta, Aylinin oli vaikeuksia edetä tehtäviin, joihin työkokemus olisi riittänyt. Aylin halusi kehittää omaa osaamistaan, mutta hakeutuminen koulunpenkille tuntui senhetkisessä elämäntilanteessa mahdottomalta. Jotain oli tehtävä. Omat työtehtävät eivät enää motivoineet, joten Aylin teki rohkean päätöksen ja irtisanoutui.

Rekrytoiva koulutusohjelma tuli tutuksi ystävän kautta

Aylin kuuli rekrytoivasta koulutusohjelmasta ystävältään, joka oliAylin- vaihtanut alaa koulutusohjelman kautta. Ystävän innoittamana Aylin perehtyi avoinna oleviin koulutusohjelmiin ja törmäsi Talentgaten Project Talent F.E.C. -ohjelmaan. 

”Halusin aloittaa puhtaalta pöydältä ja tehdä jotain muuta kuin sitä, mitä olin tähän asti tehnyt. Talentgaten Project Talent F.E.C. -koulutusohjelmassa oli mukana kiinnostavia yrityksiä sekä työtehtäviä, minkä perusteella päätin hakea mukaan”, Aylin kertoo.

Koulutusohjelman kautta hänellä olisi mahdollisuus syventää projektiosaamistaan ja työllistyä uusiin tehtäviin. Aylin oli motivoitunut oppimaan uutta ja kehittämään osaamistaan, minkä hän toi esille myös hakemuksessaan.

”Tavoitteenani oli löytää työpaikka, jossa viihdyn ja jossa osaamistani arvostetaan. Lisäksi halusin vakituisen työsuhteen sekä päivätyön, joka olisi helpompi yhdistää elämään työn ulkopuolella”, Aylin toteaa.


Uudessa tehtävässä kaupan alan tuntemuksesta oli hyötyä

Aylin aloitti koulutusohjelman puitteissa projektikoordinaattorina Man In Van -nimisessä kasvuyrityksessä. Vaikka yrityksen toimiala ei ollut Aylin entuudestaan tuttu, oli asiakaspalvelukokemuksesta ja kaupan alan tuntemuksesta paljon hyötyä.

”Monen vuoden kokemus vaativasta asiakaspalvelutyöstä oli kasvattanut paineensietokykyäni. Uskon, että paineensietokyvystä ja kaupan alan tuntemuksesta on paljon hyötyä myös nykyisessä työtehtävässäni”, Aylin kertoo.

Koulutusohjelman aikana Aylin työskenteli täysipäiväisesti yhteistyöyrityksessä ja osallistui Talentgaten tarjoamaan projektinhallinnan koulutukseen. Koulutuksen myötä Aylin sai syvennettyä projektiosaamistaan.

”Koulutuspäivät olivat mielenkiintoisia ja kouluttajat hyviä. Parhaiten mieleen jäi koulutuspäivät, joissa käsiteltiin vuorovaikutustaitoja, sopimusoikeutta sekä johtamistaitoja”, Aylin muistelee.

”Koulutuksen aikana sain nähdä myös muita koulutusohjelman osallistujia. Oli mielenkiintoista tutustua toisten uratarinoihin. Sain myös kuulla, millaisiin tehtäviin he olivat päätyneet”, Aylin lisää.

Aylin koki Talentgaten pitävän huolta siitä, että yrityksen ja osallistujan välinen yhteistyö eteni sovitusti.

”Koulutusohjelman aikana ei tarvinnut olla yksin, Talentgate tarjosi tarpeen tullen apua ja piti huolta”, Aylin lisää.


Koulutusohjelman myötä entisestä myyjästä kasvoi asiakkuuspäällikkö

Motivaatio itse työhön oli korkealla, sillä yrityksen rekrytointitarve oli alusta asti tiedossa. Aylin kommentoi työskentelyä Man in Vanilla seuraavasti:

”Osaamiseeni on luotettu alusta alkaen ja tiesin, että Man in Van oli aikeissa palkata minut ohjelman jälkeen.”

Aylin kertoo olevansa tyytyväinen, sillä koulutusohjelman jälkeen hän työllistyikin yritykseen asiakkuuspäälliköksi:

”Mielekkään työtehtävän lisäksi sain vakituisen työsuhteen ja päivätyön. Olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen!”

Aylin suosittelee rekrytoivaa koulutusohjelmaa kaikille, jotka etsivät itselleen uutta urasuuntaa:

”Mielestäni rekrytoivia koulutusohjelmia pitäisi tuoda enemmän esille. Minulle se oli elämää muuttava kokemus ja olen todella tyytyväinen uskaltaessani irtautua ja hypätä kohti uutta. Suosittelisin rekrytoivaa koulutusohjelmaa henkilölle, joka kokee jääneensä jumiin vanhaan työpaikkaansa. Alan tai työtehtävien vaihtaminen voi olla vaikeaa, vaikka olisikin pitkä työkokemus ja koulutustausta. Rekrytoiva koulutusohjelma on yksi ainoista mahdollisuuksista alanvaihtoon. Lisäksi suosittelen sitä kaikille, ketkä haluavat muutosta ja mahdollisuuden syventää osaamista.”


 

Oletko sinä kiinnostunut syventämään omaa osaamistasi tai haaveiletko kenties alanvaihdosta?

Rekrytoivan koulutusohjelman kautta se on mahdollista. Katso avoinna olevat koulutusohjelmat!

Lisää asiakastarinoita