Antti Ilmo on aloittanut TalentGate Oy:n toimitusjohtajana 1.6.2019 alkaen. Ennen TalentGatea Antti on tehnyt pitkän uran Saranen Consultingilla useissa eri rooleissa vastaten vuosien varrella mm. rekrytointiohjelmien liiketoiminnasta ja kumppanuuksien kehittämisestä. Antti on ollut myös päävastuussa Sarasen kansainvälisen liiketoiminnan aloittamisesta.

Samalla yhtiön perustajat Panu Hakala, Pasi Kinnunen ja Joni Helomaa jättäytyvät pois yhtiön palveluksesta.

”TalentGate on erittäin arvostettu toimija alalla ja omaa erittäin vahvan asiantuntemuksen. Nöyrin mielin ja innolla lähden yhdessä kokeneen ja osaavan porukan kanssa rakentamaan TalentGaten tulevaisuutta. Vuodet Sarasella ovat opettaneet paljon kasvuyrittämisestä ja uusien osaajien kasvattamisesta osaajapulasta kärsiville alueille. Tätä kokemusta pyrimme hyödyntämään toiminnan kehittämisessä eteenpäin. TalentGate palvelee sidosryhmiään jatkossakin nöyrästi ja asiakaslähtöisesti sekä panostaa laadukkaaseen toimintaan niin kasvuyritysten kuin perinteisten toimijoiden parissa.”

”Totesimme yhdessä tuumin, että Antti on paras henkilö viemään TalentGatea tulevaisuuteen. Näin TalentGate on myös jatkossa hyvissä käsissä”, toteavat Panu, Pasi ja Joni.

 

Lisätietoa:

 

Antti Ilmo

Antti Ilmo

CEO
+358 (0)50 306 8637